About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

perjantai 17. elokuuta 2012

Kilvoottelua kakunkoristelun jalossa taidossa

Pavlovan koristelu käy parhaiten rennolla kädellä

Seinäjoelle on tulossa tänä syksynä, lokakuun puolivälissä ihkuihana messu-uutuus Herkkumessut. Toivottavasti niistä saadaan kehitettyä hieno perinne  keskelle syksyn harmautta.

Messuille on tulossa myös kakunkoristelu - kilpailu. En itse kylläkään ehdi osallistua, mutta pakko peukuttaa hyvän ja kivan kisan puolesta. Osallistumisaikaa on nimittäin  enää kuun loppuun saakka, eli nyt mielikuvitus liikkeelle! Aiheena alkukarsinnassa on  lasten synttärikakku.

Sarjoja on kaksi, alle ja yli 16 vuotiaat. Lähettämällä kuvan koristelemastasi kakusta osallistut Facessa ja järjestäjän nettisvuilla äänestykseen, jonka perusteella molemmissa sarjoissa valitaan 6 loppukilpailijaa messuyleisön eteen. Messuilla on sitten puhdas pöytä; järjestäjä antaa aiheen, tarvikkeet ja koristeltavan kakun....wautsi mikä painetehtävä!


Eilen syötiin intiaanikesän kunniaksi terassilla Racletten jälkkäriksi vanhempieni (ja NaapurinUllan) kanssa tuota ylläolevaa Pavlovaa, koska odotetut vieraat joutuivat perumaan tulonsa  lapsen masutaudin takia (Tästä jäit paitsi Kata!) Äsken yritin etsiä myös muita kakunkoristelujeni onnistumisia ja epäonnistumisia....

Kesällä mansikkakakku ajaa asiansa  pelkän kiilteen ja pursotusten kera.


Ristiäiskakkuja on ollut kunnia tehdä jo useita, kun tämä naapurusto tuntuu olevan niin sikiäväistä. Maitotytön tossut onnistuivat hienosti. Ei menny kun yhdet roskiin ennen tätä paria.


Rosaliina Sofialle lähtivät nämä koristeet viime sunnuntaina. Uskokaa tai älkää, ne on muotoiltu rapujuhlien välissä. (En ole viime tipan ihmisiä en)


Josta aasinsiltana arkistoista löytyvään ihanaan porkkanakakkuun, joka odotti kotona viimeksi laitokselta kotiuduttuani. Asialla oli natoni NuutinMinna. Joka muuten eilen pyöräytti ihanan suloisen pojan Elli5v:lle pikkuveljeksi. Onnea koko perhe!


Angry birds olis pakko ottaa uusiksi, tuli niin huonoa jälkeä. Onneksi oli vaan yllärikakku veljelle.


Näistä oon sensijaan aika ylpeä


Ja Lego ninjago hahmoissa ylitin ehkä itteni...


Josku paras tulos syntyy ihan strösselöiden, ainakin stressittömin. Vaikka se koristeensyöjäkoirani onkin jo edesmennyt. Ehti onneksi saamaan 9-vuotis kakkunsa.



Tällä hetkellä sormet syyhyä kaikenlaisten ameriikan villitys sokerimassataiteilujen ja kesän marjasesongin jälkeen eniten johonkin retrokakkuun. Siis siihen, joka on koristeltu (miljoonilla) irtokarkeilla tai sitten suomalainen klassikko säilykehedelmistä  tehdyin kukin kerman päällä. No niissä en kyllä ollut koskaan oikein taitava.

Mun muita koristeluja löytyy vanhoista postauksista yllin kyllin ja en minä kuitenkaan oo edes kaakkuihminen. Eli ei tässä tartte sen kummempaa kondiittorintaitoa. Uskoa vaan, että sulla on näkemys! (sitäkään ei siis varsinaisesti tarvita ;D)

Mutta hei, osallistu, jos suinkaan kynnelle kykenet. Ja käy ainakin facebookissa tykkäilemässä, niin saadaan menoon vähän vauhtia.

20 kommenttia:

  1. Äly hienoja koristuksia!
    Mulla olsi niin asiaa pohjanmaalle, ehkä tuun tänä messuviikonloppuna, siitä jatkaa sit kätevästi Laihialle.

    VastaaPoista
  2. Kielipoliisista, päivää! Sinä oot mun nato, minä ja Minna ollaan sun kälyjä, Minna on mun käly ja minä Minnan, IsoHoon sisko on sun nato ja sinä oot sen käly.

    Säilykehedelmäkakku on kyllä retroista retroin, tämmöttiselle 60-luvulla syntyneelle ainakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinhän se olikin, Carina on mun ainut Nato. siis mieheni sisko. Minä olen siis myös minnan Nato. Kuinka mä näin sekoolin taas.

      Unohdit muuten laitta kesäloman lukuluetteloos fB:s mun blogin :)

      Poista
  3. Oletpa aikamoinen velho koristelemaan ja tekemään kakkuja! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nooo, tyänjäljessäni on kotikutoisuuden leima ;)

      Poista
  4. Minusta tuo Angry Birds on just paras, kun se on niin ilmeikäs.

    VastaaPoista
  5. Olet siis johtanut meitä ihan harhaan sukulaisuussuhteissa, onneksi suvussa on noita kielipoliiseja ;-)

    Minä en pysty tajuamaan, miten joku voi saada tuollaiset tossut aikaan. Tunnen suurta alemmuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei oo VERIsukulaanen ;D. !!! Mutta kielipoliisiksi oikein erinomainen ihminen, joka jakaa (ja ylittääkin)rakkautteni kirjoihin ja kieleen ja jonka mielipiteitä siksi suuresti arvostan. Lisäksi oiva huumorintaju (onhan hän nainut veljeni...)

      Poista
    2. ...eikä niihin tossuuhin tarvittu kun hyvät ohjeet!

      Poista
  6. Hienoja kaakkuja kaikki, mutta erityismaininnan anna kyllä noille tossuille ja vielä sille, että oot tehny ne OMAN lapses ristiäiskaakkuun. Vastaavana ajankohtana mulla ainakin tuppas olemaan keskittymiskyky ja oma aika kortilla :).

    VastaaPoista
  7. Oot kyllä mun idoli kakunkoristelus. Ehkä mullakin on toivoa. Onneks noi kummilapset ei vielä osaa toivoa mitään merirosvo tai lego-kakkuja. Mutta tiedän ainaski, mistä haen parhaat neuvot asiassa. :D

    VastaaPoista
  8. Mä tulen taas kääntymään sun puoleen, kun saan joskus sen parsapenkkini alulle!

    VastaaPoista
  9. Nuo tossut on aivan kuin suoraan kenkäkaupan hyllyltä, miten voi osata???
    Ja Angry Birdsissä ei ole mitään vikaa vaan se on ihanan kotikutoonen! Oot sä kyllä taitava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä taidan printata kaikki nämä ihanat kehut ja pistää paperin tyynyn alle!

      Poista
  10. Voi juku, miten komioota herkkuja oot kilivootellu! :-o Jonsei nuo maistu, niin ei sitte mikään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa näpiillensä, joka näitä yrittää syärä!

      Poista