About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Churrasco ja mangosalsa



Churrasco-sana löytyy sekä portugalin-, että espanjankielestä. Huomattiin pikkuveliNuutin kanssa juhannuksena, että merkitykset sen sijaan vaihtelevat maasta toiseen. Minä olin juhannuksen grillailuja varten kaivanut esiin Suomen Kuvalehden Gourmet 2/08 lehden, kun olen sitä säilyttänyt, siinä oli nimittäin niin erinomainen grilliruoka-artikkeli. josta moni resepti vielä kokeilematta. Churrasco-pihvi oli juuri tälläinen. Kun näytin pikkuveliNuutille artikkelia, hän välittömästi ilmoitti, ettei churrasco ole  mikään pihviruokalaji, vaan yleisnimitys kaikelle grillattavalle, vähän kuin B-B-Q. Näin siis ainakin Brasiliassa, jossa veljeni vietti vaihto-oppilasvuotensa.(terveisä myös Mausteiselle Mantelille samalle suunnalle).

Asiaa tutkittuamme sitten huomasimme, että se kyllä itseasiassa on sitten monessa maassa nimi myös tietyntyyppiselle grillattavalle pihville; ohuelle, PITKITTÄISSUUNTAAN leikatulle naudanpihville.

Mutta ennen juhannusaaton ateriaa, oli pieni mutka matkassa:


Grilli seisoi vielä paketissa. Entinenhän sanoi itsensä irti alkukuusta. Hajosi käsiin, etten paremmin sanoisi. Uusi hankittiin kriteereillä suuri mutta halpa.

Uskomatonta kyllä, pikkuveljen ja isonsiskon saumattoman yhteistyön tuloksena grilli kuitenkin kuoriutui esiin vajaassa parissa tunnissa. Ja ilman ainuttakaan poikkipuolista sanaa. Toisin olisi tainnut olla Iso-Hoon kanssa kootessa, hermorakenteensa  kun on melko räjähdysherkkä( siis minustahan asia ei voi olla kiinni!). Samaa sanoi kyllä kälyni NuutinMinna; ei kuulemma ihan mene aina ilman riitoja heilläkään tälläiset koontisessiot, noin niinkuin lievästi ilmaistuna. No, jokainen varmaan tietää mistä puhun.

Veljeni puikkas kuvan valmiista juhannusteosta jo naamakirjaansakkin, missä hyvin aiheeseen liittyvästi brasilialainen ystävänsä jo kommentoi: "Minne ne hiilet pannaan?"


Mutta takaisin pihviin. Löysin netistä sitten muuten toisenlaisenkin leikkuutavan churrascolle: Siinä file pätkäistään normaalisti poikittain n. 5 cm paloiksi. jotka sitten fileointityyppisellä veitsellä avataan spiraalimaisesti  syynsuuntaan ohueksi pihviksi, vähän niinkuin avattaisiin kääretorttu rullalta. (Nigaragualainen tyyli). Täytyy kokeilla joskus sitäkin. Itse tein oman ohjeeni mukaan. Veljeni oli ostanut suomalaisen mahdollisimman pienen fileen (no, meitähän oli vain 3 aikuista syömässä ja 3 lähes syömätöntä lasta), ja se todellakin oli pieni, suurinpiirtein käsivarteni paksuinen, siis kyynärpäästä alaspäin. Tähän leikkuutyyliin olisi nimittäin tarvittu sellainen jyhkeä brassifile, sen keskikohdasta olisi onnistunut mainiosti. Nyt ei aivan pystynyt toteuttamaan ulkonäöllisesti.

Churrasco-pihvi ja mangosalsa
4:lle

600-700g naudan sisäfileen keskikohtaa
1/2 dl grillausöljyä ( 1 dl rypsiöljyä, 3 rkl soijakastiketta, 1/2 dl ketsuppia, 1 valkosipulinkynsi, 2 rkl siirappia, mustapippuria myllystä, surauta kaikki tasaiseksi sauvasekoittimella)

Kun ensin olet putsannut fileen ja leikannut paksuimman keskikohdan erilleen, n. 20cm pätkän ehkä, leikkaa sitten palasta syyn suuntaisesti eli siis pituussuntaan 4 palaa. (Siis niinkuin jos tekisit voileipäkakkua leikkaamattomasta vuokaleivästä). Eli nyt sinulla pitäisi olla 4 suorakaiteen muotoista pihviä, joita voit vielä kevyesti nuijia nyrkilläsi litteämmiksi. (oma fileeni oli tosiaan niin ohut, että jouduin leikkaamaan pitemmän keskiosan, sen kahtia ja ne kahtia pituussuuntaan, siksi kuvani pihvistä ei nyt ole aivan sellainen kuin sen kuuluisi olla, kääntäessä sain ne vielä grillissä jotenkin supuun, mutta jos ymmärrätte tekniikan?) Sivele pihvit grillausöljyllä.

Niin, nämä  nyt ei sitten ole sattuneesta syystä suorakaiteen muotoisia


Grillaa pihvit tulikuumalla arinalla, niin etttä asetat pihvit 45 asteen kulmaan ritilään nähden, jos haluat taiteilla pihviin vinoruudutuksen. Silloin pitää siis kerran kääntää pihvin asentoa samalta puolen. Muuten vain nopeasti grillaus molemmin puolin, lautaselle ja syömään.

Ai niin se ....


Mangosalsa

2 kypsää mangoa
1 punasipuli
 1dl basilikasilppua
1 dl korianterisilppua
1 punainen chili
1vihreä chili
1 sitruunan mehu

Kuori mango ja kuutioi hedelmäliha. Silppua sipuli yrtit, viipaloi chilit. Sekoita ainekset keskenään ja purista sitruunamehu päälle. Tähän käy upeasti tietenkin myös lime.

Ja on kuulkaa aivan ihanainen lisäke grillattavien kumppaniksi. En nyt ehkä makkaralle ihan ensimmäisenä kattaisi, mutta naudan, kanan, possun, äyriäisten, kalan...kaikkien kanssa herkkua.  Nopeatekoinenkin, kunhan vaan löytää kypsät mangot. Suosittelen viidellä tähdellä, mikäli ette ole koskaan tehneet: *****.

Churrascon ja mangosalsan kera tarjoiltiin grillattuja maissintähkiä,  vähän kuin aterian alkuun oli tuoretta patonkia ja grillattua munakoisotahnaa, joka antoi tuoksunsa perusteella odottaa paljon, mutta oli aivan mitätön, eli uusintaan menee. Ei nimittäin ollut reseptiä ja yritin muistella kuinka sitä pitää tehdä. Alkuun oli myös mozzarellaa ja avokadoa jogurtissa.


Hauska yhteensattuma oli, että aloin katsomaan Gourmet-lehden artikkelin kirjoittajaa, nykyisin kun tuollaisiinkin asioihin tulee kiinnitettyä huomiota, ja kyseessä oli kukapa muukaan kuin edesmennyt Visa Nurmi, jonka tekosia tuo mozzarellareseptikin yhdessä Antti Vahteran kanssa on..Tykkään kyllä niin heidän tyylistään, ja ohjeet on aina lyhyitä ja ytimekkäitä, onneksi niitä jäi useampi kirjallinen jälkipolville.

Kotijuhannusta vietettii aivan pikkuisen myös haikeissa tunnelmissa, Kauhavalla nimittäin vietettiin Lentäjien Juhannusta 67:ttä ja samalla viimeistä kertaa ilmasotakoulun lakkauttamisen myötä. Saimme onneksi tuossa kotipihassakin Seinäjoellä todistaa muutamaan otteseen hävittäjien ylilennon, emme pienten lasten kanssa jaksaneet juhliin lähteä. Itse juhlassa en ole monta kertaa ollut, vaikka Kauhavalainen olenkin, olin jo pienenä hepvostyttö ja Suviyön Suurravit vetivät aina pitemmän korren. Mutta hävittäjälentueet taivaalla, siihen jylinään ja usein kauniiseen näkyyn totuin kyllä lapsuudessa ja haikealta tuntuukin tietää yhden aikakauden olevan loppu. Surettaa Kauhavan puolesta.

Herkulliseen ja simppelin ihanaan mansikkaiseen jälkiruokaan palaan myöhemmin.

...nyt muuten hoksasin, miksi se grillin kokoaminen sujui kuin tanssi.. Meillähän oli....



...TYÖNJOHTO kunnossa!


15 kommenttia:

  1. Blondiini täällä päässä ei voi kyllä luvata ymmärtäneensä, kuinka siellä sitä filettä leikeltiin:) Tuosta Kauhavan juhannusjuhlasta, mietittiin just eilen, että minnehän vastaava sitten tulee vai tuleeko minnekään? Tänne meille? Surku on Kauhavaa minullakin, vähän "viranpuolesta", mutta muutenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitä mä vähän epäilinkin tuosta mun sepustuksesta, ettei siitä kukaan ymmärrä mitään. Lupaan tehdä kuvasarjan jos saan aikaiseksi tänä kesänä vielä toisen kerran tehdä,kokeilen sitten molempia leikkuutyylejä.

      Luulisin, ettei lentäjien juhannus minnekään muuta. Se on ihan talkoovoimin järjestetty tapahtuma, jonka tuotot menevät sotaveteraaneille. Pääorganisaatiolaiset ovat olleet "kenttäläiset". Sääli, ne ilmailunäytökset on aika vaikuttavia, vaikkei ilmailusta olisi edes kiinnostunut. Tänä vuonna oli vierailjoina sveitsiläinen lentue omien poikien lisäksi. Sitten on tietysti huippuesiintyjät tänä vuonna tais olla esim Suvi Teräsniska ja oliko Popeda yms, tivoli, juhannuskokko ja ennen oli ainakin juhannusneitokisa.

      En tiedä kuinka Kauhava tästä menetyksestä ponnistaa, tuntuu, että identiteetti katoaa. Ei jää jäljelle kun puukoot!

      Poista
  2. Upeita ruokia, vesi herahti kielelle mangosalsasta ja tuosta avokacoalkupalasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olimme kaikki kokkaajat = syöjät (valmistelimme ruuat yhdessä) tyytyväsiä. Ei ollut liian montaa lajia (pakkaa joskus ryöstäytyä käsistä), mutta kaikki herkullisia ja vähän arjen yläpuolelta.

      Poista
    2. Heh, kiva kuulla että muillakin tuppaa välillä lähtemään lapasesta nuo tarjoilut ;)

      Poista
  3. Onnea uudelle kodinkoneelle! Nuan, sano pohojalaanen, ku konehen kokos!

    Mangosalsa menee kyllä kesän todo-listalle. Mahdottoman herkullisen näköistä!

    VastaaPoista
  4. Ellei peräti: "Nuan vaan!" :D

    ...ja herkullisen makuista ennenkaikkea. Chilillä voi säädellä tulisuutta sitten oman maun mukaiseksi, niinkun tiädätkin.

    VastaaPoista
  5. Onpa teillä ollut herkut! Ja tulipahan nälkä kun tätä luki. Aikamoisen selvityksen olet tehnyt churrasco-pihvien lihanleikkuusta. Oon muuten ennenkin törmännyt tuohon latinalaisten eroihin noissa ruokalajien nimeämisessä niinkuin nyt vaikka tortilla, maissilätty tai munakas, onhan se melkein sama... Ja väärässä paikassa kun puhut toisesta niin voi elämä.

    Me ollaan muuten syöty mangosalsaa myös makkaran kanssa. Ei se huonoa ollut, paransi sitä makkaraa huomattavasti. Mut en ehkä silti suosittele ensimmäiseksi makupariksi ;D

    VastaaPoista
  6. :D varmaan meneekin jonkun "hyvän" makkaran kanssa. Me aina syödään niitä halpoja jauhoisia, koska en tykkää niistä kaupan lihaisista A luokan makkaroista, niisson aina jotain ihme knödejä. (iölmeisesti lihaa... ;D )

    VastaaPoista
  7. Aiai, kun on herkkuja! Siinä sai uusi grilli arvoisensa neitsytrillauksen. Minulla on kanssa tuo sama Gourmet tallesa. Olen kyseisestä numerosta löytyvillä Visan ohjeilla joskus tehnyt ainakin chimichurria ja nyt menee ehdottomasti myös mangosalsa kanssa kokeiluun.

    VastaaPoista
  8. Juu, muuten alkuperäisessä ohjeessa on pelkkä basilka yrttinä, mutta arvannet, että mä en voinut olla laittamatta korianteria....ja vaikea nyt kuvitella ilman!
    Mäkin ajattelin tehdä tuota chimichurria. Lehden tölkkikanaa tein jo silloin ilmestymisvuonna, hyväähän se oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun pitäisi kanssa sitä tölkkikanaa kokeilla. Joko sinulla muuten nousee korianteria niistä siemenistä? Minulla on nyt sellaisia pieniä versoja ilmestynyt.

      Poista