About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

lauantai 19. toukokuuta 2012

Tallinnan Chedi



Meillä käytettiin helatorstaivapaata hyväksi ymppäämällä viikolla (ti-to) pitkästä pitkästä aikaa pieni 2 yön Ttallinnan reissu. Matkaan lähdettiin Iso-Hoon ja naapuripariskunnan kanssa kerrankin ihan aikuisilleen. Shoppailua, syömistä, hoitohemmottelua, rentoutumista hauskojen ihmisten parissa, siitä ajattelimme lomasemme tehdä.

Ja näin tapahtui. Minun sormeni syyhysivät tietenkin ravintolatarjonnan pariin, mutta en ihan uskaltanut terrorisoida muuta joukkoa, joten kaikki pöytävaraukset ja muu esitutkinta jäi tekemättä, mikä ei tietenkään ole kovin viisasta, emmekä esim. mahtuneet lemppariravintolaani Elevanttiin keskiviikkoiltana 8 pintaan. Onneksi menomatkalla törmäsin vanhaan työkaveriini Harriin joka oli matkalla tyttöystävänsä luo ja sain muutamia kullanarvoisia ravintolavinkkejä. Yksi suosituksista oli italialainen La Bottega (vene 4), jonne en kertakaikkiaan löytänyt, pieni seinäkyltti täytyi olla avoimen oven takana, koska vasta kolmannella kerralla keskiviikkoyönä syömästä palatessamme sen löysin. Siis ensi kertaan.

Onneksi Harri vinkkasi Chedistä, joka sijaitsee Sulevmägi'llä, ihan ihanan Boccan naapurissa. Ja mikä vieläkin yllättävämpää, siellä oli reilusti tilaa, vaikka ravintola onkin valittu 2011 Tallinnan parhaaksi ravintolaksi (tämänkin kuulin vasta jälkikäteen). Chedi tarjoaa modernia aasialaista, mieleen tuli eittämättä hiljattain testattu Farang.

Ravintola oli interiöltään tyylikkään miellyttävä, samoin palvelu oli erinomaista, vaikkei tarjoilija jakanutkaan Farangin tapaan varsinaisia tietoiskuja kustakin ruokalajista. Päädyimme tilaamaan 4 kesken 3 alkuruokaa ja 3 pääruokaa. Ravintolassa oli ihania 6 hengen pöytiä pyörivällä keskustalla ja ainoa negatiivinen palaute onkin, että me 4 henkeä emme saaneet mennä 6 hengen pöytään vaikka ravintola oli vain puolitäysi, jos sitäkään, ja sellaisena pysyi.

Annokset olivat taidokkaan näköisiä ja houkuttelevia. Ennenkaikkea ylistäisin pääruokien kypsyyksiä. Niin suussasulavaa ankkaa, kanaa ja härkää en ole syönyt pitkään aikaan. Ruokien mausteet menivät enemmän Kiinan/Korean suuntaan kuin Thaimaahan (Farang) eli suosikillani korianterilla ei tällä kertaa rällästetty. Iso-Hoo muistelee aina kaiholla elämänsä parasta kiinalaista ateriaa (ellei kaikkien maiden top 3?) jonka nautimme Keniassa aikoinaan, juurikin sen suuren pyörivän pöydän äärellä, ja nyt hän tuumasi, että tänään taidettiin mennä ohi.

Mutta nyt syömään:


 Tuore-tonnikalasalaati thai-tyyliin.( no nyt se Thai tuli heti...) Todella kaunis kokko, hiukan ehkä pettymys, tonnikala ei oikein maistunut miltään.Muuten kaikki very fresh.


Uppopaistettua pehmeäkuorista taskurapua chilillä ja kaffir-lehdellä maustettuna. Kaikki äänestivät tämän annoksen alkuruokien ykköseksi. Muut eivät kyllä olleet  maistaneet Farangin  rapuannosta, joka kokonaisine rapuineen oli ainakin tätä näyttävämpi. Korit ovat muuten tietenkin syötäviää. Kullekin tuotiin myös chili ja inkivääri-hunaja dippiä alkuruokien kera.



Dim Sum -valikoima isokatkarapu-kampasimpukka ja isokatkarapu.bambunverso täytteisinä. Olivatpa ne kauniita! Paikassa on kuulemma ollut ainakin erillinen Dim Sum -kokki! Osa meistä olis varmaan mieluummin syönyt omansa paistettuna, niljakas kuori kun jakaa hiukan mielipiteitä.  Minä tykkäsin kyllä, kun osasin tätä odottaakin.

Välillä oli käytävä brutaalisti unisexhuoneissa (3 kpl) Siellä ramppasi kyllä ihan huvikseen!



Pahoittelen herkemmille lukijoilleni, mikäli ravintolapostaiksen keskellä olevat  WC-potretit tuntuvat luotaantyöntäviltä. Mutta kun ne oli niin kauniit. Tallinnassa on muuten ylipäätään suunnattoman kaunis ja originaali ravintola-wc-kulttuuri! Ten points.

Kun tulin naistenhuoneesta, olivat pääruuat saapuneet ja sekoittaneet seuralaisteni päät siinä määrin, että kaikki annokset  oli jo korkattu. Kuvasin silti.


Pi Po Ankkaa, eli Ankkaa ja Hoisin kastiketta. Niin rapea päältä, sisältä uskomattoman mehukas....


Mustapippurihärkä Stir-fry. Kuin olisi syönyt mehukasta paksua pihviä paloina. Käsittämätön se kypsyysaste kuinka se oli niin täydellinen. Erittäin hyvää.



Tulista kanaa Cashew-pähkinöillä. Niin kaukana kulmakinkkilän Kung Po:sta! Ja taas nakerretaan kippoakin.



Riisi tarjoiltiin jokaiselle omasta somasta puukiposta.



Jälkiruuaksi valkosuklaamousse ja mansikkacarpaccio. Tuo "päällimäti" on jonkinmoista inkiväärihilloketta,
Lastukori ehkä vähän ei niin modernia....


 Oma jälkkärini Passion Parfe oli kaukana kärsimyksestä. Itseasiassa raikkaudessaan juuri sopiva lopetus.

Juomana kulauttelimme useamman oluen, naapurien tarjoaman Viru.Valge ryyppykierroksen, parit konjakit ja kaffet ja likööri. Kaikki tämä siis neljältä hengeltä pikkusen rapiat 180€. Mistäpäin sitä nyt katsois, onhan sekin paljon rahaa, mutta tällä elämys- ja makutasolla suhteellisen vähän. Eli mieluummin maksaa hiukan enemmän ja käy harvemmin, huono ravintolaruoka se vasta kallista onkin, se mikä vie kohtuullisen monta euroa kukkarosta ja lopuksi jää vain paha mieli, että kotona olis saanut parempaa.

6 kommenttia:

  1. Kunnon herkuttelumatka! Pitää laittaa vinkit muistiin seuraavalle Tallinnan matkalle. Edellisestä käynnistä onkin jo vuosia..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä tykkään, että Tallinnan tunnelma on ainutlaatuinen, koitahan saada matka aikaiseksi!

      Poista
  2. Tämä postaus tulikin kuin tilauksesta, koska ollaan kanssa menossa tuonne Chediin kesälomalla käymään. Mielenkiintoista lukea kaikista annoksista, niin tietää mitä sitten tilaa. Uppopaistettuja taskurapuja ja stir-fry härkää ainakin siis! Ja nyt ei harmita enää jättää tonnikalaa väliin, kun ei sitä oltu täälläkään kehuttu.

    La Bottegassa on muuten kerran käyty syömässä. Se oli ihan jees kaikilla tavoin, mutta ei kuitenkaan mitenkään erityisen mieleenjäävä kokemus. Chedi oli takuulla mielenkiintoisempi paikka. Bottegassa oli kyllä kanssa hienot vessat, tuli nyt mieleen:) Ja katto oli korkealla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bocca, Chedi ja La Bottega, Ö ja pari muuta ravintolaa kuuluvat käsittääkseni kahden miehen (eivät ole kokkeja) ravintolaimperiumiin, jossa päämääränä yksilölliset ravintolat ja erinnomainen ruoka. Ilmeisesti myös mieleenpainuvat vessat. Sparkling group, vai mikä oli nimi?

      Ankkaa kannattaa kans tilata varmaan, sitä sai monella lailla.

      Poista
  3. Himpura, jopas on kauniit annokset! (Ja tyylikäs hana vessassa, haaveilen juuri tuollaisesta, jos nyt koskaan päästään alkuun kylppärirempan kanssa.) Nuo dim sumit varsinkin tekivät vaikutuksen. En ole miesmuistiin ollut Tallinnassa, pitäisiköhän peräti tempaista tänä kesänä...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole huono vaihtoehto ollenkaan, on kuule muuttunut miesmuistista!

      Poista