About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

torstai 19. tammikuuta 2012

Schindlehaus


Itävallan reissulle oli pakko ympätä sen kaiken kevyen sapuskan keskelle myös yksi gurmehtavampi kokemus joka sitten vastaavasti kevensi kukkaroa.

Pakko mikä pakko, kun tässä pienessä kylässä toimii hyvinkin trendikäs ravintola nimeltä Schindlehaus. Ravintola on ollut Söllissä iät ja ajat, mutta 12 vuotta sitten sen ostivat nuoret  nousevat kokkiveljekset Christian ja Markus Winkler. WC käytävän seinä oli täynnä diplomeja vuoden kokkitulokkaan tittelistä, Itävallan Designravintola 2007, sun muista tunnustuksista Itävallan ravintolakermaan kuulumisista. Poikien ruokafilosofia perustuu tiukasti lähiruoka-aatteeseen, varsinaista kiinteää menutä ei ole, annokset valmistetaan aina saatavilla olevan raaka-aineen ympärille.

Kolme meistä aikuisista valitsi 4 ruokalajin  No risk, no fun -menun( jos ravintelista pitää jotakin kornia etsiä, niin on kyllä tämän menun nimi!), pojat tilasivat lasten schnitzelit ja kummityttö tilasi ranskiksia peräti €3,50 edestä. herra Kummisetä kalamiehenä tyytyi kalaiseen pääruokaan.

Pärjäsimme Menun läpi kahdella viinillä:. asiantuntevan sommelierin suositteleman Gruner Veltlinerillä (tietenkin) ja Pinot Noirilla. Älkää kysykö viinien nimiä, sillä tää ei tiedä. Ja alkuun tietysti Sektiä.

Älkää kysykö muuten paljon muutakaan, koska en näköjään kykene palauttamaan mieleen enää mitä kaikkea ruuissakaan oli. Kuinka te ihmiset klaaraatte nämä tilanteet? Teettekö muistiinpanoja vai mitä? Tuntuu että siitä jo alkaa tunnelma kärsiä, mikäli siitä nyt on jotakin jäljellä alituisen pokkarin kanssa heilumisen jälkeen, jossa varmaan oli säädöt välillä kaakossa kun kuvista tuli ihan mitä sattui.

Mutta nyt lähtee:

 
Keittiö lähestyi meitä kaikkia ensin  paahdetuilla riisikakkusilla, vuohenjuustotuuteilla ja pikanteilla kuivatuilla tomaatinkuorilla.


Jonka jäkeen pöytään tuotiin keittoa varten omapaahteisiaraksuja kivasti tarjoiltuna: nosta lasi ja raksut leviävät tuohon lautaselle. Kultahiput ovat voita.



Koko porukka lapsia myöten sai myöskin nautittavakseen herkän pehmoisen rapuliemen ja sen kera ankanmoussekuutioita ja kurpitsasosejotakin.

Ihan ihmeissämme maisteltiin, hienoja makuja ja rakenteita....



 Leivät tuotiin jokaiselle omassa pussukassa.



Varsinaisen menumme aloitti tämä kaunis ja raikas annos, jossa oli possuhyytelöä sekä paloina, että ohuina rapsakoiksi paistettuina siivuina sekä jonkinlaista kurkkumoussea.


Miedossa lämpötilassa kypsytettyä lohta ja jokiravunpyrstöjä pinaatissa, pinaattirulla (upean makuinen), perunapyrettä ja sipulia.


Pääruokana oli haudutettua vasikan niskaa ja kateenkorvaa, maaartisokkapyrettä, hernemoussea vai pyrettä ja papuja.
Ja tämä kateenkorva oli ihanaa. Unohdin tyystin, että se on sweetbread muuten sitten englanniksi, tuli ensin tulkattua pikkuisen pieleen....


Jälkiruokana jonkinlaista hapankerma moussea ja mandariinijäätelöä sekä liekautettuja lohkoja. Sivussa seisova kastanjakonvehti oli niiiiiin special.


Keittiöön oli jäänyt joululta vielä Stollenia, jota tultiin leikkaamaan pöytämme viereen jokaiselle siivut.


Tässä vielä Maken taimenannos, joka oli kuulemma herkkua myös.


En osaa olla ravintolan tai ruuan suhteen kovin kriittinen, leijuimme vain ruokalajista toiseen ja kehuimme kilvan. Asiantunteva, huomaamaton mutta erittäin huomioonottava palvelu kruunasi illan, kaikkiin kysymyksiimme vastattiin auliistij a annokset esiteltiin perinpohjaisesti. jopa lapset aistivat olevansa "hienossa" ravintolassa. Annosten kokoamista saattoi seurata televisioruudun kautta, mikäli ei ole ilman silmälaseja oleva hajataittoinen kuten allekirjoittanut.


 Mutta veihän se lopulta hienokin ilta voimat matkailijoilta....

Maksoimme laskun ( menun hinta 55 oli oikeasti mielestäni edullinen), meille autettiin takit päälle, avattiin ulko-ovi lasipurkin kanssa, josta tarjottiin vielä viimeiset makupalat, kotitekoiset toffeet.

Ihanaa kun maalainenkin tuntee olevansa kuningas.

...ja asiahan ei mitenkään tähän liity, mutta eivät yleensä kymppiuutisten kevennyksetkään:

Päätän tämän sanoihin jotka yhdessä suomalaisen tekstityksen kanssa saivat taas huokaisemaan katsoessani eilen sattumalta Tellusta Rachel Rayn kokkausta:

"...and then; Lots of chives!" - Paljon persiljaa!!

7 kommenttia:

  1. Ihanan näköisiä herkkuja. Varsinkin tuo lohi-rapujuttu. Oliko siellä sitten myös sellaisia menuja, joissa oli sitä riskiä ja funnia?

    VastaaPoista
  2. Voi toista pientä ! :-)

    Aivan mahtavan näköisiä ruokia !! Herahti vesi kielelle.
    Kävimme just ennen joulua Prahassa ja siellä syömässä ravintola Bellevuessa, joka on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Ollut jo ainakin yli 10 vuotta. Viiden ruokalajin fine dining illallinen vaihtuvine viineineen jäi hinnaltaan alle satasen pintaan. Ja mitä ruokaa, ah !

    VastaaPoista
  3. Note to self: Bellevue, jos joskus päsee Prahaan asti.

    VastaaPoista
  4. Ihanaa kun teit tämänkin raportin! Musta on näitä ravintolajuttuja aina niin mukava (kateellisuuden vähän silleen hyvästi kihistessä) lukea, mutta itse en saa niitä millään aikaiseksi. Jotenkin oon edelleenkin liian estoinen siellä ravintolassa kameran kanssa heilumaan. Ja sit on myös nälkä, eikä sitä annosta viitsis jäähdyttää. Tai sit en vaan muista kuin vasta kun lautasella on vaan rasvajana jäljellä... Pitäis tsempta - ihan kuin missään ulkona tulis niin kovin usein syötyä ;)

    Tää kuulosti kyllä superherkulta kokemukselta!

    VastaaPoista
  5. Hienon kuuloinen kokemus!

    Tuohon "miten klaaraatte menut blogiin asti" kysymykseen...ei me ainakaan aina klaaratakaan. Joskus olen pyytänyt menun kirjoitettuna mukaan, joskus olen kirjoitellut jotain muistiin, lapulle tai puhelimeen. Tai ottanut menusta kuvan. Yhdestä suomalaisesta Tähtiravintolasta odottelen edelleen luvattua sähköpostia menusta. Oikeasti en enää edes odota, mutta mölkköä luvata jos ei lupausta pidä.

    VastaaPoista
  6. RVA: Sama täällä, harvoin me ravintolassa nykyään käydään. Mutta kiva jos joku näitä tykkää lukea, mä olen aina heti, että voi voi, ei oo tullu yhtään kommenttia, kukaan ei halua kattella tällääsiä...

    Merituuli: No todella mölkköä! Ihana sana.

    VastaaPoista