About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

lauantai 25. kesäkuuta 2011

Lipstikkajäätelö


No sen verran erikoiselta kuulosti että kun Järvikylän Yrtit ehdotti tätä sivustollaan niin pakko oli lähteä kokeilemaan. Tuli hyvää ja tuli helposti. Lipstikkaa ei mennyt kuin kuin ruokalusikallinen, eli ei tähän kaikkia puutarhasi liperinlehtiä saa upotettua.

Oikein napakka lopetus juhannusruualle, sellainen reippaan raikas, varsinkin kun lisäsin itse vielä tuon sitruunanmehun.

Jäätelökonetta en omista, joten tyydyttävä aina näihin tuunailtuihin versioihin.

Lipstikkajäätelö

1 litra vaniljakermajäätelöä
1 rkl silputtua tuoretta lipstikkaa
1/2 sitruunan mehu

Tarjoile Inkiväärisiirapin kanssa

Ota jäätelöpaketti sulamaan noin puoleksi tunniksi. Sekoita lipstikka ja sitruunamehu pehmenneeseen jäätelöön. Käytin tähän yleiskonetta ja sen sekoittajaosaa (vai miksi sitä sanotaan,en siis vispilää tai taikinakoukkuja tai blenderiä). Oma jäätelöni oli aika kiinteää, mutta hyvin silti sekoittui. Ajattelin, että parempi kun ei pääse liikaa sulamaan, niin ei muodostu jäähilettä. En tiedä auttoiko mutta ei ainakaan vetänyt hileelle. 

Laita jäätelö kannelliseen rasiaan ja tunniksi pakastimeen.

Tarjoile ja nauti yhdessä inkiväärisiirapin kanssa (löytyy ainakin Dan Sukkerilta), joka komppasi jäätelön hienostunutta makua täydellisesti. Kokeilimme myös Tummaa Balsamico siirappia (Rajamäki), mutta se oli aivan no-no! Tämä vain todisteeksi siitä, etten mäkään nyt aivan mielivaltaisesti kaikista makuyhdistelmistä tykkää. Mikäli joku sitä epäilee kun alun alkaen rupesin lipstikkajäätelöä valmistamaan. Sen sijaan tumma balsamico siirappi maistui muuten erinomaiseti yhdessä tuoreen ananaksen kanssa.

Mutta tarjoaisin aterian lopuksi vaikka kaiken maistaneelle kulinaristille. Tyyliin, "arvaappa mitä tässä jäätelössä on?"

Vai onko se ärsyttävää?

(Niin ja oli tämä tosiaan myös hyvää!)


5 kommenttia:

  1. Tämä onkin tosi mielenkiintoinen jäätelö. Maistuiko tuo lipstikka siinä lopputuloksessa miten voimakkaasti?

    VastaaPoista
  2. Hyvää oli, lipstikka maistui, mutta ei mitenkään läpitunkevasti. Inkväärisiirappi oli tosiaan piste iin päälle. Hyvät oli pöydän antimet kyllä muutoinkin, taas kerran.

    VastaaPoista
  3. No mulla ittellä oli karmea kesäflunssa, etten aivan pystynyt silälailla pienimpiä vivahteita oikein maistamaan, mutta sen mitä maistoin ja muiden syöjien mielipiteiden mukaan suhde oli paikallaan, maistui tarpeeksi mutta ei liikaa eikä mitenkään kitkerästi. Ja uskon että se sitruuna sopi siihen kumppaniksi hyvin just ja vei sinne raikkauden suuntaan.
    Mutta siis kyllä maistui. Mutta erilaiselta kuin lihakeitossa... :D

    VastaaPoista
  4. niin ja kiitos mun käly!
    My pleasure!

    VastaaPoista
  5. Ompas tosi mielenkiinotinen yhdistelmä!
    Luomon Jouni Toivanen kertoi heidän listalleen tulevan ketunleipäjäätelöä. Jännältä kuulosti sekin.

    VastaaPoista