About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

torstai 24. maaliskuuta 2011

Suloiset Mini-juustokakut


Kaikki mikä on miniatyyrikoossa on niin sydämelleottavan suloista. Vaikka joskus koiraa hankittaessa yksi kriteeri olikin SUURI koko, niin näissä äitiyden maitohöyryissä kun saa päivittäin suukotella pieniä sormenpäitä ja kippuravarpaita ja puristaa pientä rakkauspakkausta mini-ihmistä sylissään (huom. ei saa ravistaa /Ej omskakas!), näyttää kaikki pieni kauniilta.

Miksei sitten pikkiriikkiset juustokakutkin? Mastermind reseptin takana on tietysti tuo Amerikan mantereen minibaakkelssien kuningatar Bakerella. Ajattelin että Maitotytön ristiäisiin nämä helppotekoiset leivonnaiset sopivat kuin nenä päähän. Ja nopsastihan nämä väänsin vielä samana aamuna kun kastetilaisuus oli puolilta päivin.( Tokihan hyvin suunniteltujen juhlien emännällä oli jo hommat loppusuoralla sunnuntaiaamuna, ei tarvinnut enää kuin kuorruttaa täytekakku, valmistaa savusiikamousse, siivota työhuone, siivuttaa kalkkuna, kattaa pöytä, raivata eteisen vaatekaappiin henkaritilaa, kylvettää vauva,käydä itse suihkussa, laittaa tukka ja meikki, silittää isännän kaapista kaivettu ryttyinen puku jota olin kehottanut kuntotarkastamaan koko edellisen viikon, paistaa ciapattat ja siivuttaa ne....Onneksi macaronssit tuli täytettyä jo edellisyönä).

Ohjeen minikakut tehtiin siis karkkivuokiin ja S-marketista löysin kuin löysinkin  pikku pusseissa minidigestivekeksejä, jotka passasivat vuokien pohjalla. Ne kannattaa asentaa ylösalaisin eli kupera (vai onko se kovera?) puoli alaspäin niin istuvat paremmin.

Mini-juustokakut

 Minikarkkivuokia (foliomaisia)

Pohja:
Mini digestivekeksejä

Täyte:
2 pakettia maustamatonta tuorejuustoa
2dl sokeria
3 munaa
1 rkl vanilliinia
1 rkl sitruunamehua

Päälle:
Cherry Pie Filling (löytyy ainakin cittreiden amerikkaosastolta metallinen säilyketölki...toki kotimaiset  marjat käyvät hyvin, mutta minä nyt sokeasti menin reseptin mukaan)

Sekoita täytteen ainekset.
Levitä uuninpellitäyteen minivuokia. Ehkä olisi saanut kauniimpia jos vuoat olisi laittanut minimuffaripellin syvennykseen, mutta kun siihen mahtuu niin vähän (24?) niin löin pellin täyteen. Jokaisen vuoan pohjalle yksi keksi väärinpäin. Sitten täytettä pari lusikallista joka vuokaan. Tässäkin saisi parhaimman lopputuloksen varmaan pursottamalla täyte tasaisesti keskelle vuokaa verrattuna omaan tyyliini yrittää sihdata täyteklöntti putoamaan keskelle vuokaa. Vähän onnenkauppaa!

Paista 15 minuuttia 175 asteessa. Anna jäähtyä. Koristele kakkuset kirsikkapiirakantäytejutskalla(Cherry Pie Filling). Tai marjoilla. Tai vaikka mangokuutioilla. Whatever tickles your fancy.

Ensikerralla aion kyllä yrittää tehdä samalla tekniikalla hyydytettäviä juustokakkuminareita. En ole koskaan ollut hirviä paistetun juustokakun ystävä ja musta tuntuikin, että täyte ja pohja sulautuivat uunissa jotenkin toisiinsa. Kuvittelisin, että hyydytetyssä olisi pohjan keksi ihanana rapsakka vasten viileän raikasta juustotäytettä. Ehdottomasti meinaan kokeilla.

Mutta S-Ö-P-Ö-J-Ä-hän nämä olivat!



Mumman eli äitini leipomat  sydämelliset vadelmatäytteiset herrasväen pikkuleivät eivät jääneet kyllä yhtään varjoon kahvipöydässä. Sööttiä! Ja nämäkin olivat ihan minisydämiä.


5 kommenttia:

  1. ooh, ihan ylisöpöjä ovatkin! Ja mikä nyt oikeasti voi olla juustokakkua parempaa? Hei miehen mummo leipoo kans noita herrasväen pikkuleipiä kaikkiin juhliimme pyynnöstä ja ne on niiiin hyviä :)

    VastaaPoista
  2. Mieluusti kaikkea miniä syön, mutta niiden valmistamisesta saa kyllä vastata joku muu - joku aavistuksen pedantimpi ihminen :D

    VastaaPoista
  3. No se pedantti en oo ainakaan minä... pikemminkin suuruudenhullu - uskoo pystyvänsä välillä mihin tahansa Fabergen munien suklaakopioiden näpertelystä täysikasvuisen härän lahtaukseen. Ja liioittelu ei kuulu repertuariin, ei yhtään....

    VastaaPoista
  4. Mulle käy usein kans niin että aloitan tekemällä jotakin pientä ja sievää ja puolet taikinasta teenkin sit isommassa koossa....... ;)

    VastaaPoista
  5. MM; Joo, suunnitelmat on tehty muutettaviksi, Varsinkin jos alkaa a)kyllästyttää, b)tulla kiire c)tai keksii parempaa tekemistä...

    VastaaPoista