About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Lohta yhden pannun taktiikalla







Aina ilahduttavaa törmätä simppeliin reseptiin, jonka tuloksena syntyy konstailematon, herkullinen ateria. Tämä ruislohen resepti esiteltiin Kotivinkki 2/11 artikkelissa "Hyvää ruokaa, vähän tiskiä".

Ja sekös mulle passaa! Ruoka oli niin hyvää että sopii  kyllä tarjoilla vaikka viikonlopun ystäväperheen vierailulla, mutta tarpeeksi konstailematonta myös arjen ruokapöytään. Ja aina kiva löytää pientä twistiä raakaaineeseen, jota sen monista mahdollisuuksista huolimatta jotenkin jumittuu laittamaan  aina samoin reseptein (no siis paistetut medaljongit, uunilohi ja lohikeitto, siinä valitettavasti meidän lohireseptit...).

Reseptissä valmistuu siis koko ateriakokonaisuus. Lisäksi tein vielä vihreää salaattia. Alkuperäisen ohjeen ruiskorppujauhojen sijaan käytin hapankorppumurskaa, taitaa olla vielä maukkaampaa. Kastike oli ehdottamasti annoksen kruunu ja tällä kertaa käytin siihen ihan sitä vetelänmallista luonnonjugurttia, vaikka yleensä teenkin kaiken turkkilaiseen jugurttiin. Tähän tuo lievempi versio istui hyvin. piparjuurikastikkeen tein wasabista, mutta siis tavallinen piparjuuritahnakin käy hyvin

Ruislohta yhden pannun taktiikalla, lanttiperunat ja wasabikastike
4 annosta

6 perunaa (jauhoista lajiketta
1 rkl öljyä
 suolaa
mustapippuria myllystä
600g lohifilettä
4tl dijonsinappia
n. 1 dl hapankorppumurskaa

Wasabikastike

2dl jogurttia
1 rkl wasabitahnaa tai piparjuuritahnaa
2 rkl sitruunamehua
1/2 tl suolaa
2rkl kapriksia
1 rkl tuoretta tilliä hienonnettuna (minä käytin kyllä pakastettua, se on ok kun sen lisää jäisenä)

 Pese perunat ja leikkaa noin sentin paksuisiksi lanteiksi, ripottele päälle öljyä, suolaa ja pippuria ja levittele leivinpaperiln päälle uuninpellille.

Leikkaa fileestä 4 annospalaa. Voitele palat  päältä sinapilla, sen jälkeen mausta suolalla ja mustapippurilla. Ripota päälle lopulsi reilusti hapankorppumurskaa. Nosta palat leivinpaperille perunoiden viereen.

Ruoka kypsyy yhtäaikaisesti uunin keski-osassa 225 asteessa n. 25 minuuttia

Kalan kypsyessä sekoita kaikki kastikkeen aineet kulhossa.

Erittäin jees!

1 kommentti:

  1. Hapankorppulohi on mainio oivallus! Löysin reseptisi täältä ihanan blogisi kätköistä. Jaoin kivan ohjeen myös omassa blogissamme :)

    VastaaPoista