About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Linssi-juustokeitto


Lupasin itselleni laajentaa keittorepertuaariani ja kun sillä silmällä katselee, niin kyllähän niitä kiinnostavia reseptejä löytyykin. Ja kun ei aina paljasta kotiväelle suinpäin mitä keitto sisältää, voi tulla yllättäviä kehuja. Niinkuin tämän keiton kanssa. Jos olisin sanonut tarjoavani linssikeittoa keski-ikäisen aviomieheni alahuuli olisi ollut luultavasti vähintään yhtä pitkällä kuin 6v. poikani. Nyt ei autanut muuta kuin hämmästellä, että näin herkullista se voi olla linssikeitto.

Lisäksi helppoa valmistaa, edullista, terveellistä... kaikki keiton hyvät puolet. No toki tähän sujahti myös puoli pakettia sulatejuustoa, ettei nyt aivan intouduttaisi terveyslinjoille. Maullehan se tekee tietysti eetvarttia, vaikka jostakin syystä aina sulatejuustoa keittoon lisätessäni tunnen pienen omantunnonpistoksen. Juustollahan saa keitosta kuin keitosta herkkua, olipa sitten kyse kasvissose - sieni- kala -tai vaikka jauhelihakeitosta. "Kunnon kokki" saa taas keiton maut kohdilleen ihan ainesten omien makujen varassa. Toisaalta, onneksi useimmiten jääkaapissa on jotakin sulatejuustoa, jonka voi heittää kattilaan silloin kun tuntuu, että jotakin tästä vielä puuttuu. Ja sitten onkin herkku käsillä. Onko tämä keittiövilppiä?

Linssi-juustokeitto siis kotivinkin 2/11 numerosta täsmälleen kopsattuna.

Linssi-juustokeitto
4:lle

2 1/2 dl punaisia linssejä
1 sipuli
2 porkknaa
 1 paprika
2 rkl rypsiöljyä
2 rkl tomaattipyreetä
1 l vettä
 2 kasvisliemikuutiota
 1/4 tl cayennepippuria
 (1-2  tl gram masalaa)
200g sulatejuustoa

Kuori ja leikkaa vihannekset pieniksi kuutioiksi.

Kuumenna öljy kattilassa ja lisää sipuli, porkkana ja paprika sekä tomaattipyree, sekoittele kunnes sipuli hiukan pehmenee.

Lisää vesi, liemikuutiot, linssit, cayenne ja halutessasi garam masala (mulla ei ollut). Keittele keittoa hiljakseen 15-20 min kunnes linssit kypsyvät.

Lisää sulatejuusto pienenä nokareina ja anna sulaa joukkoon.

Tarjoile tuoreen leivän kanssa. Nautit!

4 kommenttia:

  1. On kyllä todella herkullisen näköistä. Olen kerran saanut niin hyvää linssikeittoa että olen ajatellut itsekin sitä tekeväni, mutta haaveeksi on vielä jäänyt. Ystävänpäivä halit.

    VastaaPoista
  2. Kannattaa Tupu tarttua toimeen, oli sen verran maukasta. ja noita linssireseptejähän kyllä l
    löytyy pilvin pimein muitakin.

    Halit kiertoon ja takas! : )

    VastaaPoista
  3. Löysin juuri vahingossa blogisi maa-artisokkakeittoreseptia googlaillessani ja unohduin tänne vesi kielellä lueskelemaan ihania reseptejäsi. Tosi mainio blogi sulla, kivasti kirjoitettu ja todella samannäköistä ruokaa kun meidänkin keittiö harrastaa! Sait juuri kantis-reseptivarkaan, kiitos!

    VastaaPoista
  4. Tessu: Oikein mukava kuulla. Se onkin hauskaa, kun joskus aina törmää blogiin, joka on ihan kun niitä omia suosikkruokia. No toivotaan, ettei olla nyt aivan niin samiksia, ettei "varastettavaa" löydy... ;)

    VastaaPoista