About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

tiistai 30. marraskuuta 2010

Puolukka-Baileys-torttu


Vieraille on toki tarjottava jälkiruokaakin ja hyydyketorttu, jonka voit valmistaa jo edellisenä päivänä on aina hyvä vaihtoehto. Päässä pyöri ajatus jostain puolukkaisesta raikkaasta ja Valion ruokasivuilla löytyikin puolukkakakku nimellä resepti, jota lähdin muokkaamaan. Jaa miksikö? No kun ei ollut kaikkia tarvittavia aineita ja hapankorpuista valmistettu pohja tuntui turhan karskilta. Oli minulla nuo perustarvikkeet, mutta kaakkuun käytetty puolukkalikööri uupui, eikä ollut oikein muutakaan vastaavaa. Bailey's kermalikööri könötti kuitenkin kaapissa ja päätteelin, että jos kakussa on kerran vatkattua kermaa, niin miksi sitä ei voisi maustaa kermaliköörillä?

Nyt kaikkia varmaan jännittää, menikö tällä kertaa syteen vai saveen, ja koska kyseinen sanalasku ei minulle täysin aukea syystä, että en tiedä onko jompikumpi parempi vaihtoehto (aina ajatellut, että molemmat huonoja?), tyydyn vain toteamaan, että kyllä onnistui. Raikas, ei liian makea, mutta silti ihanasti "baileyksinen". Piparipohja sopii joulun alle. Ja tämän tortun.

Puolukka-Baileys-torttu

Pohja
25g voita
100g piparkakkuja

Täyte
5 liivatelehteä
1rkl sitruunamehua
3,5 dl puolukoita
1prk (250g) maitorahkaa
3dl kuohukermaa
1,5dl sokeria
1dl sokeroitua, laimentamatonta puolukkamehua
1/4dl Bailey's kermalikööriä

Kiille
3 liivatelehteä
1/4 dl vettä
1 1/4 dl sokeroitua, laimentamatonta puolukkamehua

Koristeluun
kourallinen kokonaisia puolukoita
tomusokeria

Leikkaa leivinpaperista irtovuoan pohjalle (22cm) levy ja aseta se vuoan pohjalle.

Hienonna piparit ja sekoita ne sulatetun voin kanssa, painele massa sormin vuoan pohjalle.

Liota täytteen liivatteita n. 10min. runsaassa kylmässä vedessä. Soseuta 3dl puolukkaa, jätä puoli dl kivoiksi sattumiksi täytteen sekaan. Vaahdota kerma. Kuumenna sitruunamehu ja liota siihen kuivaksi puristetut liivatelehdet. Yhdistä kaikki täytteen ainekset, sekoita liivate mukaan ohuena nauhana kaataen ja kaada täyte pohjan päälle. Peitä vuoka ja anna jähmettyä jääkaapissa 2 tuntia.

Valmista 2 tunnin kuttua kiille. Kuumenna vesi ja lisää siihen kylmässä vedessä liotetut, kuivaksi puristetut liivatelehdet. Sekoita seos mehun joukkoon. Kaada hyytyneen kakun päälle. Ripsauta kourallinen puolukoita kiilteen päälle. Anna kakun hyytyä peitettynä mielellään seuraavaan päivään peitettynä. Irrota vuosta ja siivilöi tomusokeria päälle kun viet tortun tarjolle.

Oma vuokani taisi olla vähän suurempi kuin 22 cm, koska tortusta tuli aika matala. Lisähuomautus vielä, mikä pätee kaikkiin tälläisiin paistamattomiin torttuihin ja toisiin kakkuihinkin, että vaikka tässä kehotetaan pitämään peitettynä jääkaapissa, minä esim. asetan lautasen vuoan kanneksi. Jos tortun tyrkkää johonkin yli tiiviiseen tupperiin, alkaa sisällä usein kiivas hikoilu ja pohja vetistyy turhaan. En tiedä oletteko muut huomanneet tätä ilmiötä?

maanantai 29. marraskuuta 2010

Rosamunda-bataattimuusi


Heleppua kun heinänteko ja tosi maistuvaa! Kalkkunan lisukkeena meillä tarjottiin peruna-bataattimuusia. Se osoittautui erinomaisen herkulliseksi, vaikka en asiasta ollutkaan ennakkoon vakuuttunut bataatin makeuden takia. Suosittelen lämpimästi kalkkunan kaveriksi, mille tahansa paistille ja voisin kuvitella tämän olevan erinomainen makupari vaikkapa hirvenpaistille tai hirvenlihapullille. Muusissa on jo itsessään makua niin, että kastikkeen alle tätä ei tarvitse hukuttaa.

Rosamunda-bataattimuusi 
ruokki 6

2 isoa tuhtia bataattia
silmämääräisesti vastaava määrä Rosamunda-perunaa tai muuta jauhoista lajiketta
1dl täysmaitoa
50g voita
suolaa
valkopippuria
muskottipähkinää

Kuori ja lohko bataatit ja perunat ja kiehuta ne vähäisessä vedessä kunnolla kypsäksi.
Lämmitä voi ja maito. Survo juurekset yhdessä voin ja maidon kanssa, mausta suolalla, valkopippurilla ja muskottipähkinällä.

Onnistuupa tietenkin rasvattomastakin maidosta, mutta juhla-aterialla lienee paikallaan herkutella kunnon voi-annoksella ja rasvaisemmalla maidolla. On se niin hyvää...

sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Kokonaisena paistettu kalkkuna ja kuinkas siinä kävikään...


Tässä tämä rimpula, 6kg sulatettu pakastekalkkuna, jonka nahka oli jo valmiiksi repeytynyt rintalihojen päältä, että se siitä nahan suojasta. Reidetkin repsottovat kummasti ruumiista erilleen, etten oikein saanut siitä uuniin nättiä pakettia.

Olen jo vuosia halunnut kokeilla kokonaisen kalkkunan valmistusta, asenteella jos amerikkalaiset osaavat miksen sitten minäkin. Nyt tuli sopiva sauma, kun löysin tarjouskalkkunaa 2,99/kg.  Ajattelin, ettei sitten niin harmita. (Kerrankin hyvin ajateltu!)

Reseptiin sain innoitteen marraskuussa näkemästäni Jamie'n jaksosta jossa hän sananmukaisesti suitsait kiepsautti sekä hanhen että kalkkunan uunissa. On se niin näppärä!

Minä taas uurastin reseptin parissa noin kello 7 aamulla alkaen, kun ruoka oli määrä tarjota kello 14.  Siinämäärin mehut ovat nyt kokilta kateissa, etten jaksa kyllä koko pitkää reseptiä tähän laittamaan, kerron vain vähän pääkohtia valmistuksesta.

Huoneenlämpöisen kalkkunan nahan alle ujutettiin kädellä varovasti voita joka oli maustettu raastetulla sitruunan ja klementiinin kuorella, suolalla ja pippurilla sekä nahan alle ujutettiin kokonaisia salvian lehtiä, ajatuksena että voi sulaessaan valelee ja maustaa lihaa. Sisälle laitettiin vähä täytettä eli stuffinkia. Nahka siveltiin vielä oliiviöljyllä ja viismausteella, jota ei minulla ollut, joten tein sekoituksen neilikasta, kanelista, valkopippurista sekä muskotista,  fenkolinsiemeniä eikä tähtianista minulla ei ollut - tai en ainakaan löytänyt.... Sitten liian pienelle uunivuoalle parin porkkanan, sipulin , valkosipulin, rosmariiinin ja varsisellerin päälle.

Matkalla uuniin. Repeillyttä nahkaa pikattu hammastikuilla. Nahan alla vihertää salvianlehdet.

Uunissa oli  asteita 240 ja kun sain  kalkkunan uuniin laskin asteet 180. Vajaan tunnin kuluttua suojasin koivet kerrosella foliota. Paistoaika oli 35 min/ kilo, eli kun 10 kalkkuna meni uuniin otin sen puoli kahdelta pois ja jätin foliolla peiteltynä lepäämään.

Stuffing

Täyte, jota tein puolet liikaa (Jamie käski!), koostui 700g viljapossun jauhelihaa joka sekoitettiin 3 isoon punasipuliin, joita oli haudutettu 10 minuuttia pannulla oliiviöljyssa, lopuksi puntillisen salvian lehtiä kera. Mukaan hienonnettiin reilusti vielä kuivattuja aprikooseja ja karpaloita ja mausteet.  Ylijäämä täyte laitettiin kokkareiksi siihen uuninpellille, johon se päällipuolin ainakin kuivui mustaksi massaksi. Mutta se mikä pelastettavissa oli, oli todella hyvää. Karmean näköistä, mutta oikein hyvää.

Stuffing
Kuumaa, 6kg kilon kalkkunaa on muuten tosi mielenkiintoista käsitellä. Sekä sen levätessä rasvaa täynnä olevalla uuninpellillä, että ihan omana itsenäänkin. Entistä mielenkiintoisempaa kun olet  kahdeksatta kuukautta raskaana.

Keittelin pannunpohjavihanneksista ja nesteestä yhdessä kanaliemen  ja 2rkl vehnäjauhojen kanssa kastikkeen , jonka siivilöin ja maistoin hunajalla. Kastikkeet on aina kompastuskivenä, mutta tämä oli mainion makuista ja tuli tarpeeseen kostuttamaan- olisitteko ikinä arvanneet- kuivahkoa kalkkunanlihaa.

Uunista otettaessa en muistanut kiireessä otta edes kuvaa kalkkunasta. Kalkkuna meni aika riekaleiksi paloittelu vaiheessa, joten näky taas liian pienellä tarjoiluvadilla on vaatimattomasti sanottuna aika roiskaistun oloinen.


Anoppi , Appi, Käly ja sen mies (joka sanoi, että on ollut 3 päivää syömättä kun tiesi tulevansa meille) ja Iso-Hoo kaikki kehuivat ruokaa ja kalkkunaa kovasti ja ottivat lisää (no, jos se oli se 3 päivän paasto...), mikä tietenkin lämmitti kokittaren mieltä, mutta totuus nyt kuitenkin on, että oli se kuivaa! Mutta uskon, että onnistuneet lisukkeet eli kastike, stuffing, Waldorfin salaatti, puolukkahillo ja ihanainen bataattimuusi paikkasivat kokonaisuutta. Palan painikkeeksi sommelierin (lausutaan samoin kuin oma nimeni) Ison-Hoon viinkaapista valitsema Hobnobin Pinot Noir oli hedelmäisyydessään oiva valinta. Tällä kertaa kukaan ei juonut maitoa. Paitsi Urho6v, joka olisi ollut kiinnostunut myös viinistä. Raskaana olevat tyytyivät ehkä kaikkein epäterveellisimpään vaihtoehtoon eli Coca-Cola zeroon.

Hei, ja nyt on sitten muuta turkey leftovers kaappi täynnä kuin kiitospäivän jälkeen konsanaan!

torstai 25. marraskuuta 2010

Varsinainen kulinarsisti eli parhaat epäonnistumiseni osa 1

Kulinarsisti on henkilö, joka rakastaa itse valmistamiaan ruokia. Tämän hillittömän hauskan määritelmän kuulin ensi kertaa Jaakko Heiniluoman suusta Neljän tähden illallinen -ohjelmassa. No, ettei minua vain kukaan pääse noin nimittelemään -sillä sehän olis synti ja häpiä näillä lakeuksilla olla nuan omahyväänen- niin tässä mun ihania kokkauksia, joista piti tulla bloggauksia, mutta ei sitten tullutkaan. Yleensä ei edes syötävää...

Seuraavat siis arkistojen kätköistä, bloggaamatta jääneet, syystä tai toisesta.


Punajuuri-vuohenjuusto-hasselpähkinäpiirakka

Tämä on mun suosikki numero 1. Törmäsin reseptiin syksyllä netissä ja en millään olisi malttanut odottaa, koska ehtisin kokeilla sitä. Oikein maistoin suussani tämän makuelämyksen... Noudatin kyllä reseptiä turhia säveltämättä, mutta lopputulos oli että Iso-Hoo ja minä väkisin söimme yhdet palat, loput meni (ongelma)jätteidenkäsittelylaitokselle. Enkä minä vielä tänä päivänäkään tiedä mikä meni vikaan.


Famous Crack Dip

Tämä on taas niitä ameriikan kotkotuksia. Ja pakko kokeilla, tottakai, kun kaikkialla niin hehkutettiin.
Olisi kuitenkin pitänyt ymmärtää, että nimi saattaa olla enne. Tuo crack nimittäin viittaa saman nimiseen huumeeseen, johon helposti addiktoituu. Niinkuin siis tähänkin kuulemma jumalaiseen dippiin. Itseasiassa maalaistyttönä, mutta kuitenkin englanninkielentaitoisena tämä ei ollut se päällimmäinen mielikuva, jonka nimestä ensilukemalla sain. Ihmettelin vain kovasti, että onkohan tämä dippi sitten jotenkin vahvan hajuista, kun sillä on noin erikoinen nimi (butt crack = persvako).

Netistä löytyy tuhat ja sata eri veriota, en enää muista omani alkuperää, mutta tämä on siis uunissa valmistettava lämpimänä tarjoiltava dippi, jossa on kananlihaa, aurajuustoa, ranch-salaatinkastiketta ja hot wings kastiketta. Muun muassa. En löytänyt sitten oikein mitään hot wings kastiketta muuta kuin jotain Jim Beam wings kastiketta, ja epäilen, että siitä johtui se hiukan etikkaisen läpitunkeva maku, joka löi läpi. Onneksi olin sitten kutsunut naapuritkin peli-iltaan....


Oodi Leivälle
Oi,  hän niin kaunis on,
juureen tehty, siit ehkä muodot muhkeat vartalon.
Mut' vaik' kuori oli rapea,
oli maku kitkerä, apea...
Syy jauhoissa?
No, ei ainakaan minussa...


Pinaattikeittosämpylät

Nää oli kans hyvännäköiset, mutta edellisestä poiketen myös maukkaat ja pehmoiset. Mutta kuka kehtaa blogata reseptiä: Laita taikinanesteeksi eilisen pinaattikeiton jämät.

Siispä me vaan sitten syötiin ne ja odotellaan seuraavaa pinaattikeittopäivää.



Vihertääkö nämä vähän?



Tämäkin on aika "hyvä". Kuuluisan Pioneeriwomanin Fancy Macaroni. Ei tartte teherä toista kertaa. Kyllä suomalaanen makarooniloora vaan on hyvää!



Voi voi, tämäkin on jäänyt pois. Kokkimitalisti valmistaa kuuluisaa makkarakeittoaan.



Tässä kuvassa vielä kaikki suloiset sormet tallella....

Oliskohan tähän hyvä lopettaa tällä kertaa?
Voin vakuuttaa kuitenkin, että there´s plenty more where these came from!

tiistai 23. marraskuuta 2010

Kana Biryani ja jälkiruoka-maat


Biryani on  tuolta Intian suunnalta erityisesti häihin ja muihin suuriin juhlatilaisuuksiin valmistettava riisipohjainen ruoka, jota voi tehdä esim. kana-, kala- ja lammasversiona. Niinpä se sopi paremmin kuin hyvin 5 teemamaan juhlamenumme pääruuaksi. Meidän perheellemme  biryani ei ole tuttu Intiasta tai Pakistanista vaan Bangladeshista.

Bangladeshilainen biryani on melko raskasta ja rasvaista ruokaa, mutta tällä äitini käyttämällä reseptillä ei sellaista tunnetta tullut. Biryanin valmisti siis juhlaamme äitini, mutta minun sallittaneen se tähän blogata kun isänikään ei ole vielä aloittanut omaa  ruokablogiaan, jonka nimeksi tullee monimielisesti "Vaimoni keittiössä"...

Kanabiryani
6 hengen annos


600g kanaa isoina paloina, luulla ja ilman
2 isoa sipulia viipaloituna
2 chiliä pituussuuntaan suikaloituna
5 dl basmatiriisiä
1 iso tomaatti pilkottuna
10-15 oksaa tuoretta korianteria

5 oksaa tuoretta minttua

1 valkosipulinkynsi

1 cm pätkä inkivääriä

3 tl suolaa
3-4 neilikkaa
2 kardemumman siementä
1 laakerinlehti
1 pieni kanelitanko
2,5dl maustamatonta jugurttia
2 rkl voita (mielellään kirkastettua)

Kuumenna voi ja freesaa laakerilehti, neilikat kardemumma ja kaneli.
 

Lisää sipulit, chilit ja jatkaa freesausta miedolla lämmöllä kunnes sipulit kullankeltaisia.
Lisää raastettu inkivääri ja valkosipuli ja paista kunnes rasva erottuu. Lisäää tomaatti ja paista vielä 1 minuutti.
Lisää kananpalat, suola, ja jugurtti ja paista minuutin verran.
Lisää  hienonnettu minttu ja korianteri. Laita astiaan kansi päälle ja anna kiehua hiljalleen kunnes kastike paksuuntuu.

Keitä riisi eri astiassa ohjeen mukaan, mutta jätä se vähän kovaksi vielä.
Laita kana ja riisi sekaisin uunivuokaan. Peitä tiukasti vaikka foliolla kuivumisen estämiseksi ja anna hautua uunissa tarjoiluhetkeen asti. (Ja kunnes kana on kypsää)

Näitä erilaisia biryani reseptejä on miljoonaa , toiset hyvinkin monimutkaisia. Tämä resepti on hyvin simppeli, silti maku oli hyvä ja syvä. Mausteissa olimme varmasti runsaskätisempiä ja niin voit olla sinäkin. Chilit jätimme tällä kertaa pois kokonaan kun meillä on tämä 3-7 vuotiaitten serkusten iskuryhmä 4 kpl. Eniten varmaan pitää varoa, ettei ruuasta tule liian kuivaa. Tällä kertaa oli hyvää näin.

Jälkkärit 

Kuten saatatte muistaa jälkiruuaksi oli
Tete de Moine, Vacherin Fabourgeois ja Appenzeller eli sveitsiläinen juustolajitelma, viikunoita ja omenahilloa. Hillo oli ihanaa, äitini tekemää, viikunat tuoreina jokseenkin puisevia, olisi ehkä kannattunut tehdä niistä jotain kompottia tai grillata uunissa. Näin haisevat juustothan sitä vastoin voivat olla ainoastaan herkullisia. Voi sisko parkaa joka kuljetti ne junassa Turusta asti, haju nimittäin tunkeutui todella intensiivisesti suojana olleen muovipussin läpi. Sisko oli paikallisbussissa  jopa kokenut tarpeelliseksi sanoa, että en se ole minä joka haisen...
Tuo Tete de Moine on se ympyräjuusto, johon on erillinen sellainen pyöröhöylä jota emme kukaan omista. Päädyimme siis tekemään valmiit annokset, siivut eivät kyllä nyt ole järin kauniit.



Niin ja teemamaa oli siis tietysti Sveitsi.

Olimme ennakoineet tässä vaiheessa eittämättä kohtaamamme ähkytilan ja viimeisenä olikin Keniaa edustava simppeli päätös eli Päiväntasaajan hedelmät. Ihan ilman mitään turhia kommervenkkejä hedelmäsalaatiksi pilkottua tuoretta papaijaa, ananasta, mangoa, kiivihedelmiä, päärynää, banaania, klementiiniä, viinirypäleitä ja ananaskirsikkaa. Kuviakaan ei enää muistettu ostaa tässä vaiheessa.

Aterian kanssa oli tarjolla jotakin hyvää viiniä, joka ei raskautetussa tilassa olevalle jäänyt nyt mieleen syystä, että sitä ei nauttinut Mutta niin hyvää kuitenkin, että syönnin jälkeen itse sankari asettui ruokalevolle nahkasohvalle, muiden tyytyessä hiukan askeettisempaan lepoasentoon.


sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Khubz, Hummus ja Baba Ghanoujj


Ohutta arabileipää tarjoiltuna hummuksen sekä munakoisotahnan kera. Siinä teemamenu 2. osio ja maa jota tässä mallattiin on siis Saudi-Arabia. Täydellistä... mikäli olisin onnistunut leivänteossa. Tällä kertaa onnistuin aikaansaamaan lähinnä tunnbrödin kaltaista näkkäriä jossa oli yleensä myös pehmeitä osia (eli ei kelvannut näkkäriksikään...).

Resepti oli "Saudi Cooking Today" - kirjasta, jossa kyllä totuuden mukaisesti varoiteltiin, että yleensä kukaan ei tee leipää kotona, sillä sitä on kaikkialla saatavana tuoreena, mutta jos sinun on välttämättä valmistettava sitä kotona, tässä resepti.

Lähi-idässä tämä ohut arabileipä ilmeisesti maittain vaihtelee pitaleipä-tyylisestä tähän meidän tuntemaamme saudeille tyypilliseen versioon. Leipä on siis aika kookas, 15-20 cm kokoinen halkaisijaltaan, vaalea ja pehmeä, tummien pilkkujen sävyttämä ohut lätty, jossa on kuitenkin 2 kerrosta, eli halutessaan sinne väliinkin voi laittaa jotain.

Tähän siis pyrittiin, mutta tulos on tässä:

Kuivannäköisiä tekeleitä...

Missä paistopinnan pilkut, missä pehmeys, miksi rapeus ja kuivuus? No urheasti me dippailimme niitä pehmeämpiä osioita. Ja onhan vastaleivottu leipä aina kuitenkin vastaleivottua, eli hevosille jäi vain kaikista rouskuvimmat tekeleet!

Khubz eli ohutta arabileipää
8kpl
1 l vehnäjauhoja
5dl vettä
2tl kuivahiivaa
1/2 tl  sokeria
1/2 tl suolaa
1-2 rkl kasvisöljyä

1. Sekoita hiiva ja sokeri 1, 5dl (puoli cuppia) lämmintä vettä ja jätä tekeentymään 20 minuutiksi.

2. Sekoita suola jauhoihin, kaada keskelle hiivaneste ja ala sekoittamaan (käsin, minä tein koneella)lisäten samalla erissä loput 3,5 dl vettä.

3. Vaivaa taikinaa 15 minuuttia, ja lisää vesi mikäli taikina on liian kovaa. oma taikinani oli kyllä ihan velliä, eli minä päädyin lisämään ainakin pari desiä jauhoja tässä vaiheessa. Sekoita myös öljy joukkoon, että saat kauniin, pehmeän ja silkkisen kimmoisan taikinan.

4.Anna taikinan levätä 20 min peitettynä.

5. Jaa taikina 8 osaan, pyöritä osat palloiksi ja anna levätä peiton alla taas 20 min.
6. Kauli pallerot 15-20 cm halkaisijaltaan oleviksi lätyiksi-
8. Peitä jauhotetuin liinoin ja jätä kohoamaan 2-3 tunniksi
9. Sitten uuniin 7-10 min 240 asteessa.

Ja sitten vaan  - Inshallah! (= Jos Allah suo, tai Allahin haltuun)

(Ja koska hän ei ollut tällä kertaa suotuisa, valmistankin ensikerralla luultavasti jotain Strömsålaista leipää...)

Baba Ghanoujjissa huiputimme ja vedimme sen esille suoraan Turkulaisesta (ei siis turkkilaisesta)erikoiskaupasta ostetusta purkista. Munakoisotahnahan on ihanaa kun sen itse tekee, eikä niin kovin työlästäkään, mutta se on myös yllättävän OK säilykeversiona(toisin kuin guacamole).



Ja onko sitäpaitsi aina pakko kerto, että se on purkista ?(ainoastaan jos se on pahaa...) Esillepanossa tuli vähän skismaa kun minä olisin halunnut kiertää koko lautasen oliiveilla ja eräiden mielestä se taas oli liikaa, nuo 3 jäivät sitten reunalle (josta eräs varmaaan söi ne ensimmäisenä... )
Hummus sentään tehtiin itse, suurenmoisen basic respti on suoraan Kikhernetetran kyljestä.

Hummus

1tlk Kikherneitä 380g
1 Valkosipulinkynsi
n.3rkl vettä
1rkl sitruunanmehua
1rkl oliviöljyä
1/4 tl suolaa
mustapippuria,
jeeraa
1rkl tahinia eli seesamisiementahnaa

Valuta kikherneet.
Hienonna valkosipuli veitsellä.
Soseuta herneet sauvasekoittimella.
Sekoita joukkoon muuta ainekset.
Koristele hienonnetiulla persijalla.

Muista raakaineiden laatu; tuoreesta sitruunasta mehu ja laadukas oliiviöljy muunmuassa.
Tein muuten tuon reseptin mukaan (tuplaannoksen) mutta kaikkia muita aineita paitsi herneitä  ja vettä lisäsin kyllä tuplasti. Eli tupla-annokseen siis nelinkertaisesti. Hyvää oli.



Niinkuin olen joskus ennenkin sanonut, niin kaikki sormin syötävähän on aina herkullista (siis dippailimme kyllä leipää, emme sormiamme.)

perjantai 19. marraskuuta 2010

Hehkutetaan riimihirveä ja piparjuurismetanaa


Riimihirvi sai luvan aloittaa isän juhlamenun ja se oli myös se annos, joka vei meidät totaaliseen hurmioon, vaikka muistakin menun osista nautimme.  Viiden maan teemamenussamme hirvi sai siis esittää Suomi-osastoa, ja hyvin se veti!

Aluksi olimme tekemässä carpacciota, olen jo pitkään halunnut kokeilla sitä hirvestä. Sitten äitini silmiin sattui Hesarista hevosen riimiliha -resepti ja päätimme toteuttaa sen vaihtaen raaka-aineen hirveen, isäni kun on kova metsämies. Ja näin alkuruoka tuntui myös suomalaisemmalta muutenkin kuin raaka-aineeltaan. Ruuanlaitto jakautui siten, että äiti valmisti lihan ja minä suunnittelin ja toteutin lisukkeet ja esillepanon.

Riimihirvi ja piparjuurismetana

(4 annosta)

300 g hirven sisäfileetä

2 rkl merisuolaa

1/2 rkl viherpippuria

1/2 rkl roseepippuria

1/2 rkl mustapippuria

tuoretta basilikaa ja persiljaa

Piparjuurismetana
sekoita 1purkilliseen smetanaa noin puoli tuubia piparjuuritahnaa. Maistellen löydät sopivan suhteen



Muotoile puhdistettu filee käsin kauniiksi pyöreäksi pötköksi.
Murskaa pippurit morttelissa. Levitä pippurirouhe ja suola kelmulle. Pyöritä filee kauttaaltaan mausteseoksessa. Pakkaa liha tiukasti kelmuun.

Nosta liha jääkaappiin vähintään vuorokaudeksi painon alle. Käännä filettä pari kertaa. Alle on hyvä asettaa lautanen, sillä lihasta valuu nestettä.

Putsaa mausteet lihan pinnasta. Silppua basilika ja persilja ja levitä ne puhtaalle kelmulle. Pyöritä liha yrteissä ja pakkaa tiukasti kelmuun. Nosta pakastimeen vähintään neljäksi tunniksi. Käännä kerran pakastuksen aikana.

Leikkaa  jäisestä lihasta mahdollisimman ohuita siivuja. Voipaperin päälle levitettynä ne sulavat hetkessä.
Tarjoa piparjuurismetanan ja Maalahden limppukuutioiden tai  -siivujen kera.

Meillä tämä siis syötiin tuhdin menun alkuruokana, joten per ruokailija riitti kyllä reilu 50g.
Ja nyt vielä kerran hurraa huuto, sillä riimiliha oli jumalaista ja kombinaatio piparjuurismetana-makea-limppu-riimiliha toisesta maailmasta!

tiistai 16. marraskuuta 2010

Isän 65-vuotis juhlamenu


Meillä oli isänpäiväviikonloppuna tuplajuhlallisuudet kun isäni täytti myös 65 vuotta. Päätimme juhlistaa sitä oman perheen kesken, siis vanhempani, 2 veljeäni perheineen, siskoni ja Meksikon lisäkkeemme ja tietenkin Urho ja minä, oma parempi puoliskoni oli taas merillä. Mitenkäs muuten hyvän ruuan ystävät juhlivat kuin ruokailun merkeissä?

Juhlapäiväksi sovittiin lauantai ja  menu lyötiin lukkoon isältä salaa jo edellisissä kinkereissä eli veljeni meksikolaishenkisillä nelikymppisillä.

Teemaksi sovittiin, että  tekisimme yhden ruokalajin kustakin maasta jossa isämme on asunut  vähintään 3 vuotta. No siinähän sitä teemaa olikin.... mutta menukokonaisuuden yhteensopivuuden sai kyllä  tällä teemalla unohtaa. Varsinkin kun piti ottaa huomioon myös se, ettei kukaan näänny ruuanvalmistuksen alle, osa  väestä kun matkasi Etelä-Suomesta ja itse kullakin oli samalle päivälle jos jonkinmoista pikkujoulua ja luentoa. siksi mm. jälkiruuat supistuivat lopulta lähinnä paloittele-ja-laita-esille - osastolle.

Yläkuvassa on näpertelemäni menukortit jossa isä poseraa aavikolla lähes 30 vuotta sitten, mutta laitan menun vielä tähän, niin ei tarvitse pinnistellä kun kuvassa näkyy aika pienenä.


Riimihirvi
Riimisuolattua hirvenfilettä, piparjuurismetanaa ja Maalahden limppua

 
Khubz, Hummus ja Baba Ghannouj

Ohutta arabileipää, kikherne-ja munakoisotahnaa

 
Kanabiryani

 
Tete de Moine, Vacherin Fabourgeois ja Appenzeller

Sveitsiläinen juustolajitelma, viikunoita ja omenahilloa

 
Päiväntasaajan hedelmät

Tuoretta papaijaa, ananasta, mangoa, kiivihedelmiä, päärynää, banaania, klementiiniä, viinirypäleitä ja ananaskirsikkaa


Kysymys sankarille: Mikä on Menun teema?

Laitan reseptejä ja kommentteja (ainahan kaikki ei onnistu....) tulemaan jossakin välissä kun ennätän tällä sikakiireisellä viikollani.

Odotellessa voitte vaikka arvailla mitkä ovat ne menun 5 teemamaata?



maanantai 15. marraskuuta 2010

Isänpäivän mokkapalakuppikakut



Muffinssi/kuppikakkurintamalla ei ole viimeaikoina ollut kovin suuria onnistumisen elämyksiä, kunnes sopivasti isänpäiväksi löytyi toimiva resepti. Sillä mikäs se suomalaisen suuhun paremmin sopisi kuin vanhat kunnon mokkapalat. Resepti on Yhteishyvän ruoka 11/10- lehtisestä (löytyy hienot vaihekuvat, ken niitä kaipaa). Ja koristelutoteutus oma versio juhlapäivän ja kaikkien isien kunniaksi. Ruusuteema toimii varmasti äitienpäivänäkin....

Itse haluaisin kutsua näitä mokkapalakuppikakuiksi syystä, että kuppikakkutaikinat ovat yleensä ottaen vähän rasvaisempia/makeampia kuin perusmuffinssit (vai muffinit?) ja vaikka muffinsseissakin saattaa olla kuorrutetta, niin kuppikakkuihin mielestäni kuuluu tälläinen vähän överi koristelu. Vähän periaatteella kokonaisen täytekakun koristeet yhteen pikkukakkuseen.

Käydäänpä läpi nurinkurisesti ensin koristelu, koska olin itse tästä näpertelystäni tavattoman ylpeä.
Siis ohjeen mukainen, mokkapaloista tuttu kuorrutus levitetään ensin jäähtyneen kuppikakun päälle. Käytin toimeen sellaista pientä, pyöreäkärkistä leviteveistä, jolla lopuksi saa vetäistyä vähä niinkuin pyörteen kuorrutuksen pintaan.


Kyllä näitä näinkin kehtaisi tarjota, tai vaikka jollain strösselillä pikapikaa koristeltuna. Mun mielestä kuorrute on kivempi näin itseasiassa kuin millään pursottimella  laitettuna.

Ja sitten noihin ruusuihin. Kuka muistaa kuinka pienenä haluttiin syödä aina ne ruusut kakusta, jos suurissa juhlissa oli joskus "ostokaakkuja" eli leipomossa valmistettua. Siitäkin huolimatta, että ne taisivat olla jotain pahvia tai öylätin kaltaista tuotetta!

Vinkki: kun kuorrutteen ohje käskee siivilöidä tomusokerin ja kaakaon voihin, noudata ohjetta. Se on huomattavasti vaivattomampaa kuin yrittää vatkata kuorrutetta sileäksi paakuista!

No näihin ihaniin suussasulaviin ruusuihin löytyi idea kinuskikissalta ja tässä versiossa nimenomaan se, että ruusut oli tehty lasten pikkukätösin.Todella hyvä idea, johon lapsi voi osallistua! Mutta koska oman pikku lapsoseni kätöset olivat tekohetkellä jo mummolassa (koska siellä oli kaikki muutkin serkut ja piti saada olla sitten yötä, kun oma iskänsäkin eli Iso-Hoo oli merillä isänpäivän), niin jouduin sitten ihan itse näpräämään ja lähdin tavoittelemaan näihin vähän vielä haasteellisempaa ulkonäköä. Nyt kävin googlaillemassa ja taidokkaita versiota löytyy esim täältä Mimmiltä. Nämä omani olivat kuitenkin ensimmäinen oma kokemukseni minkäänlaisesta ruusumuotoilusta, ilman ohjeita.


Omar-ruusut
Siis tässä ruusu, joka maistuu iiiiihanalle!
Jokaista ruusua varten tarvitset siis kaksi Omar-karkkia. Kauli karkit kahdeksi pitkäksi ohueksi nauhaksi. Ja sitten vain kierrät  nauhat rullalle tavoitellen ruusun muotoa. Mulla ei ole mitään kukkanauloja, eli tein nämä vain ihan käsissä ja sitten lopuksi napsaisin takaa sen "juurimöltin" pois veitsellä. Vaikka karkit tuntuivat kovilta, ne kauliintuivat hyvin.

Vinkki:Jos teet paljon ruusuja, kuten minä 12, niin ei kannata sarjatyönä kaulia ensin 24kpl, koska viimeiset nauhat alkavat kuivua ja menettävät elastisuutensa.




Terälehdet
Ja yhä vain helpompaa. Leikkaa vihreästä marsipaanista sopiva pätkä ja rullaa se sormenpaksuiseksi putkeksi. Pilko pieniin osiin, minä tarvitsin siis 24. Nipistä jokaista palleroa vastakkaisilta puolita kahden sormen välisssä, niin ihan tarpeeksi lehden näköiset tekeleet. Ei kaulintaa, ei muotteja. ja oon varma, että jos Jamie harrastaisi tälläistä, niin hänkin tekis nämä just näin....

Sitten vain kukka ja lehdet kuorrutteen päälle ja tupsutin pikkuisen siveltimellä hopeaväriä terälehdille ja lehdille.





Lapset olivat haltioissaan näistä kuppikakuista, eivätkä olisi malttaneet odottaa jälkiruokaan. Nata-sisko ihmetteli, että ooksä muka tehnyt nämä ruusutkin itte, ja kun myönsin , hän kysyi "mitä varten?"....

No isälle...

Nämä kakkuset olivat siis myös maultaan ja koostumukseltaan suositeltavan onnistuneita.
Paistoin niitä  3 minuuttia vähemmän kuin reseptin 20 min, koska en halunnut kuivattaa niitä liikaa. Käytin 2 normikokoista muffinsivuokaa päällekkäin ja lisäksi muffinssipeltiä, niin kakkusista tuli kauniita ja säännöllisiä.

Laitan tähän vielä oman mukaelmani alkuperäisestä YH-reseptistä, vaikka linkitinkin sen alkuperäisen jo tuonne aikaisemmin. Tein muuten ohjeen mukaan mutta margariinin sulattamisen sijaan käytin 1dl juoksevaa kasvisrasvavalmistetta ja kuorrutteessa oli voita.
 

Mokkapalakuppikakut

12 kappaletta

 
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
Sekoita kuivat aineet keskenään. Siivilöi ne munasokerivaahtoon.
Lisää joukoon maito ja rasva pienissä erissä varovasti sekoittaen.
Annostele taikina 12 vuokaan ja paista 175 asteisessa uunissa n.17 min.
Jäähdytä.
Tee kuorrute. Siivilöi kulhoon kaakaojauhe ja tomusokeri.
Sekoita joukkoon kahvi ja pehmeä rasva.
Levitä kakkusille ja koristele halaumallasi tavalla.

VIP-tilaisuuksiin yllätä itsesi ja muut Omar-ruusuilla!

torstai 11. marraskuuta 2010

Kinuskikissan juustoritarit


Makoisan piiraan ja vielä makoisampien omenamuffienssien kera piti toki olla jotain suolaistakin leipomusta. Kinuskikissalta löytyi tämä juustoritarien ohje, joka kuulosti kivalta ja simppeliltä.
Nimensä leivonnainen on siis saanut Valion Ritari- juustosta, täyteläisestä kermajuustosta.
Syöjät äänestivät ritarit yksinkertaisuudessaan pöydän parhaaksi tarjottavaksi ja uunituoreena ne ovatkin melko vastustamattomia. Näitä voisi lähteä varioimaan käyttämällä erilaisia juustoja ja ehkä jotain pientä lisääkin, vaikka vuohenjuusto/hunaja/pinjansiemen tai homejuusto/saksanpähkinä.

Pääasia, että nämä ovat todella nopeita ja yksinkertaisia valmistaa. Taikina meinasi välillä vähän tarttuilla, mutta jauhotin leivontalustaa ja käsiäni sitä mukaa, että pystyin leipomaan, eivät tuntuneet tuosta olevan moksiskaan. Mutta parhaimmillaan mielestäni siis uunituoreena.

Reseptin toteutin siis sellaisenaan.

Juustoritarit

Taikina:
1 ½ dl raastettua Ritari-juustoa
3 ¼ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
¼ tl suolaa
1 prk kermaviiliä
1 rkl öljyä

Päälle:

Ritari-juustoa paloina

Sekoita kuivataineet keskenään, lisää sitten kermaviili ja öljy.

Kauli taikina noin, 1,5 cm paksuiseksi levyksi ja ota haluamallasi muotilla paloja leivinpaperille. Peuspyöreä on hyvä.
Paina jokaisen keskelle pala juustoa.

Paista 200 asteessa 8-10 minuuttia.
Nauti!

tiistai 9. marraskuuta 2010

Mistä näitä reseptejä oikein tulee ? Mössökuvaus featuring liha-sieni-juustopata


Minähän se en ole sitten mikään reseptinikkari. Uskallan kyllä soveltaa reseptejä, varsinkin käyttämällä erilaisia oikoteitä tai sivuuttamalla työläitä työvaiheita, jos siltä tuntuu. Mikä ei aina ole lopputuloksen kannalta välttämättä viisasta. Periaatteessa siis käytän reseptejä apunani kun valmistan jotain harvemmin kokattua tai uutta ja perusarkiruuat, ne lapsuudessa opitut, tehdään varmalla kädellä ilman. Kaikista hauskin kokkausmuoto on kuitenkin "nyhjäistä tyhjätä"- tyyli, mikä tarkoittaa, että katsotaan mitä kaapissa on saatavilla ja yritetään kyhätä niistä kasaan jotain maittavaa. Parasta tässä tyylissä - mutta ainoastaan sen onnistuessa - on syömisen jälkeen päästä sanomaan: "Näin vaan taas taioin näin hyvää ruokaa ihan tyhjästä...."

Viime viikolla kaapissa oli kyllä monenlaista, mikä odotti muokkausta ateriaksi, mutta ei mitään erikoista suunnitelmaa mistään  tietystä ruokalajista. Siellä oli ehkä vajaa 300g vasikan ulkofilettä, paketti tuoreita herkkusieniä, Creme bonjour herkkutatti-purkki sekä pieni leipäjuusto. Niitä katsoessani päätin sitten valmistaa jonkinlaista pikalihapataa kun ei mitään pitkään haudutettavia aineksiakaan ollut. Sitä tehdessäni mietin, miksi päätin yhdistellä aineita juuri kyseisellä tavalla. Reseptin muotoutumiseen vaikutti varmaan  saatavilla olevien ainesten lisäksi esimerkikisi samana päivänä luetut reseptit Pastanjauhantaa- blogissa, ehkä jossain taka-alalla 3 juuston porokeitto, jostainhan ne vaikutukset imetään!

Arjen pikapata

300g jotakin ei haudutettavaa lihaa, tässä vasikan ulkofile
sieniä /tässä paketti tuoreita herkkusieniä
Creme bonjour herkkutatti purkki
vettä
leipäjuustoa
suolaa?
mustapippuria

Ruskistin suikaloidun lihan padassa öljytilkan kera nopeasti. Lisäsin sekaan pilkotut sienet, paistoin hetken ja lisäsin Creme fraiche purkin. Padan paksuutta voit säädellä vedellä. Annoin hautua hetken hiljaisella tulella, lisäsin sekaan juustiokuutiot ja tarkistin suolan sekä lisäsin mustapippuria.

Lisäksi keitin kuoriperunat ja paistoin pannulla porkkana ja lanttukuutioita. Vielä puolukkasurvosta ja se oli siinä.

Maukastahan tämä oli ja aika tuhtia. Tälläiseen pikaruokaan on helppo saada makua käyttämällä noita valmiiksi maustetteju purkkeja. Kyllä meillä näitä käytetään ja kaikenmaailman lihaliemikuutioita. Olisihan se jaloa keitellä kaikki aina itse alusta asti, mutta minä en ole aivan niin valveutunut.

Kuvaus meni taas tuonne mössökuvauksen puolelle. No, annoskokokin näyttää olevan hevosen!




sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Kladdkaka elikkä mutakakku


Mutakakku ei olekaan siis mikään mutakakku Missisipistä vaan arvon länsinaapuriemme 70-luvulla lanseeraama Kladdkaka. Nimi kai tarkoittaa, jotain epämääräisen sotkuisentahmaista eli ihan mainiosti käännettu mutakakuksi.  Ja todentotta, ainakaan Tukholmassa ei liene kahvilaa, jonka listalla ei olisi tätä syntisen suklaista leivonnaista. Minä vaan en ole koskaan osannut yhdistää Kladdkaka-nimeä kyseiseen tuotteeseen ennen kuin tänä syksynä.

Lidlin raviolin (jota ei enää saa!) lisäksi Urho6v:n ylintä herkkua on kaupan pakastealtaasta ostettu Frödingen mutakakku, jota meillä ostetaan kaikkiin pikkujuhlistuksiin (niin, äitienpäiväksi...) ja se on kyllä mielestäni hinta-laatu suhteeltaan erinomainen.

Aina vähän miettinyt, että pitäisi kokeilla tehdä myös itse, mutta olen kuvitellut, että siinä saa  sen seitsemällä lailla sulatella suklaata ja vispata keltuaista ja vaahdottaa valkuista tai jotakin muuta perunanjauhon siivilöintiä suorittaa, että tekemättä on jäänyt.

Järkytys oli suuri, kun aloin etsiä reseptiä. Eihän siihen koko kaakkuun tule edes suklaata, vain muutama lusikallinen tummaa kaakaojauhetta. Voiko se olla sama tahmaisen suklainen kakku? Mutta kaikki, varsinkin ruotsalaiset reseptit olivat harvinaisen yksimielisiä tekotavasta ja aineksista. Löytyi niitä suklaansulattelureseptejäkin, mutta päätin että jos ne ovat sitten enemmän niitä Missisipi Mudcake tyylisiä.

Pakkohan tätä oli kokeilla. Muutamasta aina kotoa löytyvästä aineksesta sekoitettu kakku ilman turhia kommervenkkejä...voisiko lopputulos olla sitä suklaista hurmosta?

Käyttöön siis ensimmäinen googlettamalla löytynyt resepti.


Kladdkaka

100g voita tai margariinia
2 munaa
2,5 dl sokeria
1rkl vaniljasokeria
3 rkl tummaa kaakaojauhetta
2 dl vehnäjauhoja

Esilämmitä uuni 175 asteeseen ja voitele irtopohjainen kakkuvuoka tai piirakkavuoka valmiiksi.

Sulata voi mikrossa tai hellalla ja anna sen sitten jäähtyä haaleammaksi.

Vispaa sokeri ja munat vaahdoksi.

Sekoita kaakao ja vaniljasokeri mukaan. Sen jälkeen vehnäjauhot ja viimeisenä voi. Siirrä taikina vuokaan ja paista 15-20 minuuttia. Anna jäähtyä. Koristele tomusokerilla.

15 minuutin paiston jälkeen oma kakkuni oli reunoiltakin vielä tosi raakaa tikulla koitettaessa, joten paistoin vielä 5 min. Kakku kuitenkin kypsyy vielä uunista ottamisen jälkeenkin, eli seuraavalla kerralla kokeilen 15 minuuttia. Kakun luonteeseen kuuluu vähän kuivemmat reunat ja keskeltä tahmainen sisus ja vähän lässähtänyt lopputulos. Tässähän ei ole mitään nostatusainetta.

Ja niin, tämä todellakin oli sitä itseään, ihanan suklaista, tahmeaa, täydellistä. En vieläkään tahdo uskoa että resepti on näin simppeli, eikä siinä ole kuin kaakaojauhetta. Tehdään varmaan useamminkin. Maistuu kermavaahdon, marjakastikkeen ja jätskin pariksi. Meillä kyllä vedettiin ihan raakana.

- Äiti, tämon paljon parempaa kuin se kaupasta ostettu...
- Voi rakas lapsi, arvaa onko äitistä mukavaa kuulla tuallaasta?
- Ei vaiskaan. Se oli vaan vitsi!

Mahtavan huumorintajuisia nua kuusvuatiaat!
nimimerkki "äitienpäivää odotellessa".

lauantai 6. marraskuuta 2010

Hyvää intialaista ja muutama ongelma: perunaa, pinaattia ja paneeria


Suinkaan ongelma ei ollut peruna eikä pinaatti, (no paneer ehkä pikkuisen), eikä annoksen maku vaikka välimerkitys antaa taas osviittaa siihen suuntaan, mutta 2 kompleksia sain tämän ruuan avulla kehiteltyä.

Ensimmäinen liittyy ruuan kuvaukseen ja esille laittoon. Miten ihmeessä kuvata tämän tyyppinen, "mössöhkö " ruoka niin, että se välittäisi jotakin informaatiota annoksen herkullisuudesta? Kuvaan kun ei millään saa hitustakaan annoksen valmistukseen liittyvästä hajumaailmasta, joka taitaa olla se suurin tekijä veden herahtamisessa kielelle. Vai onko vika valmistajan, joka saa ruuasta kun ruuasta kehitettyä mössön...?

Herkullisempia kuvia voitte käydä vertailemassa Siskot kokkaa- blogin versiosta, joka sai siis minut kokeilemaan kyseistä ruokaa. Intialainen on yksi lempikeittiöistäni, eihän tätä reseptiä voinut siis vastustaa. En kopioi tähän nyt kyseistä reseptiä, koska ohje Perunaa, pinaattia ja paneeria löytyy niin kivasti jo em blogista.

Kuhan kommentoin ja jaan oman kokemukseni.

Kompleksi numero 2  oli paneerin eli intialaisissa ruuissa paljon käytetyn juuston valmistuksessa. Reseptissä suositeltiin käyttämään Ingmannin kotijuustoa, minulla oli Valion, mutta varmaan same difference. Juusto tuli kuutioida ja uppopaistaa kullanruskeaksi. En tiedä mikä meni vikaan, mutta juustoni eivät tahtoneet muuttaa väriään, vaikka muuten porisivat ja sihisivät rasvan räiskyessä todella hurjasti ympäriinsä ja sitten minä vaan paistoin ja paistoin niitä kunnes kuutioista ei ollut lähes mitään jäljellä.
todisusaineistoa
Se on pakko sanoa, että nämä jäljelle jääneet juustokurtut maistuivat aivan jumalaisilta. Ruskettuneet kohdat olivat kuin makeaa toffeeta!
Aloin tutkia myös omia intialaisia keittokirjojani tarkemmin paneerin valmistuksen kohdalta , kun aloin jo epäillä olisiko näitä pitänyt kierittää jauhoissa ennen paistoa tms. No tälläistä ei kehotettu tekemään, mutta löysin kyllä helpon reseptin itse paneerin valmistukseen, ja sitä aoinkin kokeilla.



Perunat  kuutioin siivutuksen sijaan, kun se vain tuntui jotenkin oikeammalta. Ne eivät onneksi "kadonneet" paiston aikana.



Ja tässä vielä mössökuvausta parhaimmillaan, ennen jugurtin lisäystä, jonka jälkeen yleisväri muuttuu tasaisen ruskeaksi. Hitsi mua raivostuttaa nämä kuvat.



Aterioinnin kruunasi annoksen kanssa nautittu Raita ja vastapaistettu, onnistunut  Naan-leipä. ( Tai no, ainakin niin hyvää kuin kaupan paistamista vaille valmis voi olla...)

Tälläinen oli tämä säätö tällä kertaa. Ruoka oli siis kuitenkin herkullista, keittiössä haisi kunnon intialainen (huom. muistakaa, Etelä-Pohjanmaalla mikään ei tuoksu...) ja oikein kivan sotkun sain myös aikaan jostain syystä. Sehän ei nimittäin ole ollenkaan tapaistani.

perjantai 5. marraskuuta 2010

Kaneli-keksi- täytteiset uuniomenat


Hetkeen en ole törmännyt yhteen suosikkikokeistani, Tina Nordströmiin. Tina on on jotenkin niin mutkattamon reippaan  hyväntuulinen, että itsekin tulee aina hyvälle mielelle. Onneksi hyllystä löytyy yksi Tinan keittokirja "Tinan tapaan" akuuteimpaan ikävään ja sitä selaillessani taas yksi variaatio uuniomenille, tuolle takuuvarmalle syksyiselle jälkiruualla.


 Kaneli-keksi- täytteiset  uuniomenat Tinan tapaan
4 annosta

8 kotimaista omenaa
8 digestive keksiä
1 dl hasselpähkinärouhetta
150g huoneenlämpöistä voita
3 rkl sokeria
1rkl jauhettua kanelia
8  pätkää kanelitangoa
vaaleaa siirappia

Gör så här: (muista ihana aksentti!)

Säädä uuni 180 asteeseen.
Poista omenista siemenkota ja asettele ne tiiviisti uuninkestävään vuokaan.
Murustele keksit, sekoita mukaan hasselpähkinärouhe, voi, sokeri ja kaneli.

Täytä omenat sekoituksella. paina kuhunkin omenaan kanelitanko ja valuta hieman siirappia päälle.
Nosta uuniin 20-30 minuutiksi.




Matkalla uuniin....


...ja uunista pois.
Tarjoile omppuset perinteisesti vaniljajäätelön tai vaniljakastikkeen kera.




Vinkki kaikki kellarittomat:
Omat omenapuuni eivät vielä tuottaneet hedelmiä, mutta onneksi tänä syksynä niitä on ollut tarjolla tutuilta ja sukulaisilta yllin kyllin. Viimeisin laatikollinen oli hyvännäköisiä syöntiomenoita  eno Veikolta ja Tertulta Alajärveltä. Sisätiloissa ne vain yllättävän nopeasti nahistuvat. Omiani olen nyt säilyttänut terassilla pahvilaatikossa, jonka päälle vedin fleecepeiton karkottamaan pahimmat pakkaset. Hyvin ovat säilyneet kuukauden päivät napakkoina. Ja näin neuvoi tietenkin oma äiti.


torstai 4. marraskuuta 2010

Mielettömän (makeat) omenamuffinssit


Ihana herkullinen kaneli-omenainen tuoksu, kiva konstailematon ulkonäkö, pehmeä,  kuohkea sisus jossa rapsakka päällys, voiko muffinilta enempää toivoa?

No, kiva yllätys olisi jos näitä pystyisi myös syömään... lähes niin ubermakeita nämä olivat. Joku sanoi, että hyviä, keneltäkään ei jäänyt syömättä, mutta olivat nämä kyllä totta vie liian makeita. Pitäisi aina muistaa kun alkaa soveltamaan (tai tässä tapauksessa tunnontarkasti noudattamaan) amerikkalaisia reseptejä, että onkos tämä ihan suomihenkilön makuun. Tai voisihan se järjen kellokin alkaa soida siinä vaiheessa kun resepti ehdottaa lisättäväksi 5dl sokeria taikinaan. Mutta ei, tämä tyttö se noudattaa tipitarkasti leivontaohjetta....

Resepti löytyi kivan nimisestä Girl who ate anything - blogista googlaillessani käyttökohdetta syksyn vipoille omenoille. Tämä kokemus hiukan lannisti itseäni, eli en ala kyllä aivan heti kokeilemaan tätä edes vähemmällä sokerilla (ehkä 2dl?), mutta jos joku muu viitsii vaivautua, niin voi olla vaivan arvoista. Tuo pinnan fariinisokeri on nimittäin todella hyvä idea ja maistui mainiolta.

Tässä siis tiukka käännös alkuperäisestä reseptistä.

Kuva on muuten Urho6v. (ei syönyt näitä) stailaama; multa puuttui tuo ylin muffari ja kun otin kuvia Urho kävi sen lisäämässä!
Omenamuffinssit

Vatkaa vaahdoksi:


5dl sokeria (siinä se! Kokeile 2!)
2 munaa
2,5dl öljyä ( käytin juoksevaa kasvisrasvavalmistetta)
1rkl vanilliinia

Sekoita mukaan:

7,5 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
1 tl ruokasoodaa
1 tl kanelia

 lisää lopuksi:

7, 5 dl kuorittuja, siemenkodattomia ja kuutioituja omenapaloja

Taikina on tosi paksua, älä hämmästy.
Täytä isot paperiset amerikanmuffinssivuuat n. 3/4 täyteen.
Taikinasta tulee parisenkymmentä isoa muffinssia.
Ripottele pinnalle fariinisokeria ennen paistamista.
Paista 175 asteisessa uunissa 20-25 minuuttia.

 Että semmmonen tapaus tällä kertaa. Voisin kokeilla laittaa tuohon raskaaseen taikinaan vielä vaikka 1 tl leivinjauhetta, ei nämä hirveästi kohonnut. Ja vielä kertauksena: + siis oli mehevyys ja kuohkeus ja ihanat omenanpalasattumat sekä fariinisokeri pinta oli +++. Mutta miksi miksi miksi niin halavatun makiaa?

tiistai 2. marraskuuta 2010

Yes sir, alkaa polttaa ...juustotäytteiset pekonichilit



Pitkin syksyä on olen törmännyt näihin pekoniin kiedottuihin, juustolla täytettyihin chileihin ainakin 3-4 kertaa  eri blogeissa. Anteeksi kaikille asiassa ansioituneille ja vaikutuksen tehneille, nyt en löytänyt enää kuin korianteria- blogin version.

Yhdistelmä nopea/helppo valmistaa ja herkullisuus-oletus ylempiin potensseihin oli laittanut tämän kokeilun oman syksyn listani kärkipäähän. Kunhan vain jumalat olisivat suosiolliset ja cittarissamme olisi sopivia chilejä. Kooltaan ja voimakkuudeltaan. Järkikin jo sanoo, että habaneroa en ala tähän muotoon muokkaamaan.

Ja tänään tuo päivä koitti. Cittarista lähti mukaani  irtomyynnistä 12 espanjalaista mietoa punaista chiliä (kyllä niissäkin on potkua), paketti Philadelpihia tuorejuustoa ja 2 pakettia pekonia. Chilien hintakin oli kohdallaan, maksoivat yhteensä vain vähän yli 2 euroa!

Juustotäytteiset pekonichilit

chilejä / ainakin 2 per henki
Philadelphia tuorejuustoa
1 pekonisiivu per chili

Laita käteesi suojahanskat, niin säästyt silmien, kynnenalusten tai pallien poltteelta.

Halkaise chilit pituussuunnassa toiselta reunaltaan ja poista siemenet.

Pienen veitsen kärjellä sipaise chili täyteen tuorejuustoa ja sulje se alkuperäiseen muotoonsa.

Kääri jokainen chili tiukasti pekonisuikaleeseen.

Aseta pekonit leivinpaperin päälle uuninpellille ja paista n. 220 asteessa rapsakoiksi. Kannattaa kääntää välillä.

Uunista otettaessa imeytä liika rasva nostamalla pojat talouspaperilla vuoratulle lautaselle.




Pojat odottelemassa pellille pääsyä



Hikoilua uunin kuumuudessa
Itse tein niin, että paiston chilit lähes valmiiksi, ja ennen tarjoilua vielä grillivastuksen alla varmistin rapsakkuuden. Ja nämähän olivat aivan huippuja. juustot pysyivät hyvin sisällä ja maku oli bueno! Olihan näissä vähän näpertämistä, mutta toisaalta kaikki käsityötä, ei tarvinnut sotkea montaa kulhoa tai ottaa esille koneita.

Meillä syötiin siis meksikolaishenkisen aterian lisukkeena. Mutta jos jaksaa väsätä, niin nämähän ovat aivan super partysnackejä dippailtavaksikin.

Hauskinta oli, että osa chileistä oli aivan jumalaisen makeita ja sitten yhtäkkiä tuli taas väkevämpi biitti.
Näihin voi kenties addiktoitua....