About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

torstai 9. joulukuuta 2010

Vähän viitseliäämmän emännän uuniperunat


Blogeista huokuaa jo näillä viikoilla sellainen jouluntuoksu, että sen voi melkein aistia kotikoneelta. Meillä kuitenkin kokkaillaan vielä tavallista arkiruokaa ja vasta suunnitellaan jouluruokia. Ehkä ensi jouluna löytyy sitten tästäkin blogista jotakin vinkkiä jouluruokia suunnittelevalle. Vaikka tänä jouluna taidan olla onnekseni/pettymyksekseni oman äitini patojen ääressä ( Onni=takuuvarma herkkulaatu, joutilas joulu/ pettymys= kun sormet kuitenkin syyhyäis jouluruuan tekoon).

Suurena perunan, niinkuin monen muunkin ruoka-aineen ystävänä ajattelin tehdä jotakin uuniperunaa arkiruuaksi ja päädyin seuraavaan reseptiin. Tuo viitseliäs emäntä en sitten tapaa olla minä, mutta välillä sitä ihminen hairahtuu arkenakin.

Vähän viitseliäämmän emännän uuniperunat
4:lle

4 isoa tai useita pieniä jauhoisia perunoita
voita
suolaa
paprikajauhetta
savukinkkua kuutioina
juustoraastetta
aurajuustoa
Dijon sinappia
sipulia
kermaviiliä


Ainesmäärät, eivät ole tässä niin tarkat, laita niin kuin hyväksi näet.

Paista hyvin pestyt perunat uunissa 225 asteessa kypsäksi.
Halkaise kypsät perunat ja lusikoi sisus kulhoon. Aseta kuorikupit odottamaan uuninpellille.
Survo perunan sisusta vaikka haarukalla kera ison kimpaleen voita ja mausta.

Tein 2 samantapaista täytettä kun toiseen ei haluttu sipulia(huokaus), eli tässä vaiheessa jaoin perunasurvoksen kahteen kulhoon.
Ensimmäiseen lähti sipuli, kinkku, sinappi, juustoraaste ja kermaviili, ehkä desi kutakin. Paitsi sinappia vain ruokalusikka! Ja yksi sipuli!
Toiseen sitten aurajuusto, kinkku ja kermaviili, taas noin desit.


Uunia vailla valmiit

Lusikoi täytteet kuoriin ja paista uunissa kunnes saavat vähän väriä pintaan, tarjoile salaatin kera.
Eihän näistä voi huonoja tulla. Täytteissä on vain oma mielikuvitus rajana. Mutta tälläinen sipuli-kinkku-juusto on tietysti aina perusvarma.



Ja nämä syödään sitten tietenkin kuorineen!

6 kommenttia:

  1. Joo, ei meilläkään kyllä leiju mikään joulun tuoksu... :-) Onneksi on muitakin "kohtalo"tovereita!

    Perunasi kuulostavat tosi hyviltä! En ole koskaan kokeillut näitä tällaisia perunoita, että sisukset kaivetaan ulos, mutta täytyy varmaan kokeilla, heti kun vain mahdollista. Hyvä arkiruoka, ja tuohon saa kaikenlaiset jämätkin kaapista hyvin upotettua. :-)

    VastaaPoista
  2. Me nokitetaan sut näillä:

    Kalanpääkeitto http://i781.photobucket.com/albums/yy100/kekeakka/Kuva0201.jpg

    Free Willy
    http://i781.photobucket.com/albums/yy100/kekeakka/Kuva0135.jpg

    Nam, nam!

    Terquin Wanhat Akat

    VastaaPoista
  3. Hippu: Joo just hyvä kaikille jämillekin, mitäpä ei kunnon juustokuorrutus parantaisi :D!

    Wanhat Akat: Kauhulla odottelen teiltä illalliskutsua...

    VastaaPoista
  4. Ah ja vois, että voikaan näyttää herkulliselta! Kiitoksia ideasta, pitää testata joskus :)

    VastaaPoista
  5. Jes. Kaivattua Revolution meininkiä eikä mitään jos pikkusen muokkais. Ideana kuulostaa tosi hyvälle pitänee koittaa ehkä jo tänään.

    VastaaPoista