About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

sunnuntai 31. lokakuuta 2010

... vasikasta wieninleike...


Muistin juuri, miksi en pahemmin koskaan leivittele mitään. Paitsi epäterveellistä, on se myös melkoisen työlästä. Miten ihmeessä ravintolakeittiössä näitä vedetään liukuhihnalta....?

Tosiasia kai kuitenkin on, että jos unohdetaan väsähtäneet huoltoaseman paneroinnit, voi leivitetty leike olla rapeine ilmavine kuorineen parhaimmillaan 10 arvoinen suoritus. Kun viime viikkoisella kauppareissulla iski silmiini cittarissa näillä lakeuksilla harvinaista vasikan ulkofilettä, niin ostettavahan sitä oli. Ensin tutkiskelin italialaista keittokirjaa, jossa vasikasta löytyikin monia reseptejä, mutta sitten muistin monituiset Itävallan hiihtoreissut ja Wiener Schnitzelin parhaimmillaan.

Sitä kohti siis. Nöyränä mutta suurin odotuksin.

Wiener Schnitzel

4kpl

500-600g vasikan ulkofilettä
2 munaa
vehnäjauhoja
korppujauhoja
suolaa
mustapippuria
sitruunalohkoja tai siivuja
reilusti rypsiöljyä (8dl ?),  siis mautonta

Aito Schnitzelhän valmistetaan nimenomaan vasikasta, sisäpaistista tai ulkofileestä. Filettä käytettäessä ei mitään aivan hirmuisen kokoisia jättileikkeitä saa aikaan, mutta ihan soppeleita. Eli leikkaa puhdistettu ulkofile neljäksi, n. 1,5-2cm paksuiseksi pihviksi. Sen jälkeen nuiji pihvi niin ohueksi leikkeeksi kuin saat. Minä käytän tähän ihan omaa pikku nyrkkiäni, mielestäni lihanuija rikkoo lihan pintaa liiaksi. Maustoin lihanpalat suolalla ja pippurilla tässä vaiheessa, vaihtoehtoisesti voit maustaa myös korppujauhot.

Ota esille 3 syvää lautasta. Laita yhteen tarpeeksi vehnäjauhoja (1dl tai enemmän), toiseen rikki vispatut munat ja kolmanteen korppujauhot. Lämmitä paistinpannussa n. 3cl syvyydeltä öljyä n. 180 asteeseen. Leikkeiden tulee kellua, että panerointi pääsee kuohkeutumaan irti lihasta.

Kun öljy on valmista, vie leike kerrallaan kieritettäväksi molemmin puolin vehnäjauhoissa, kananmunissa ja viimeiseksi korppujauheessa ja suoraan pannulle. Paista molempia puolia pari minuuttia, liian kuumassa öljyssä kuorrutus vain palaa. Nosta reikäkauhalla valmis leike talouspaperikerroksen päälle lautaselle, jotta ylijäämä rasva imeytyy pois, eikä pehmitä kuorta. Mikäli teet useampia leikkeleitä, laita leikkeet mietoon uuniin odottelemaan.

Tarjoa runsaiden sitruunalohkojen kera, sitruuna maustaa ihanaisesti rapean leivityksen. Se miksi ihmeessä Suomessa ja Ruotsissa wieninleike tarjoillaan anjoviksen ja kapriksen kanssa menee yli oman tietopohjani. Ken tietää, valaiskoon.

Vähän kotikeittiön amatööri sai aikaan tuollaisia rustiikkeja leikkeitä, mutta sinänsä kuori oli rapea ja onnistunut. Leikkeet näyttävät myös melko paksuilta juuri siksi, että leivitys on molemmin puolin " noussut reilusti irti lihasta, kuten kai kuuluukin. Ja kyllä kuulkaa ero vaan on suuri, onko liha vasikkaa vai jotain muuta. Todella suussasulavaa.

Sitruunan lisäksi tein hyvin saksalaistyyppisen, eli reilusti etikalta maistuvan vihersalaatin ja uunilohkoja  ja porkkanasuikaleita uunissa.  Laittakaa nyt niitä porkkanoita sinne uuninpellille! Niistä tulee NIIN karkkia!



Olipa melkoinen sunnutai-ateria. Ei niin fiini, mutta maalaisesti herkullinen.


7 kommenttia:

  1. Miten niin ei muka fiini - musta näyttää aivan super fiiniltä varsinkin nuo porkkanat ja perunat :D Varmaan ollut tosi hyvää! :)

    VastaaPoista
  2. No oli kyllä hyvää, mutta aikas tuhtia. Ja nua perunat ja porkkanat tuloo uunis niin hyviksi, että nekin tuntuu melkeen epäterveellisiltä!

    VastaaPoista
  3. ravintolamaailmassahan tollasen teko super helppoa ja nopeaa.. laittaa aamulla vaan työharjottlijan tekemään murun toiseen astiaan ja munan toiseen.. siinä onkin kokopäivän homma sitte tehty :)

    VastaaPoista
  4. Se mitä en ymmärrä Suomessa ainakaan, on se että mistään ei meinaa saada vasikanlihasta tehtyä Wieninleikettä. Jokaikisessä kaupassa ja ravintolassa tyrkytetään sianlihasta tehtyä Wieninleikettä.

    Itävaltalainen työkaverini kävi jopa kysymässä paikallisilta lihakauppiailta että olisiko heillä Wieninleikkeeseen lihaa ja kaikki tyrkyttivät sianlihaa? Kauppiaat saivat aika kovan läksytyksen siitä mitä Wiener schnitzel todella pitää olla.

    Tietenkin lisäksi ihmetyttää se anjoviksen tunkeminen siihen päälle täällä. Etenkin lounasravintoloissa näkee usein tuon ilmiön.

    Kiitoksia ohjeista, näyttää herkulliselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, vasikkaan harvoin törmää meilläpäin ainakaan. Nyt on muuten Silja linen Kesänlistalla Bistro Maximessa vaikasta tehty wieninleike, ja kyllä olikin hyvää!

      Poista
  5. Sanovat että leivitys pysyy kiinni lihassa kun antaa leivitettyjen lättyjen levähtää vartin ennen paistamista. Juuri jostain luin, en ole ehtinyt kokeilla.

    VastaaPoista