About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

tiistai 21. syyskuuta 2010

Vaaleaorakas



Sunnuntaisella sieniretkelläni törmäsin ilokseni eka kertaa tähän 3 tähden kauppasieneen, vaaleaorakkaaseen. Siinä niitä yhtäkkiä rötkötti edessäni melkoisena pesueena. Kun kyykähdin  suorittamaan varmistavaa tunnistusta -luulin niiden ensin olevan lampaankääpiä, herkullinen sieni sekin-
syöksyi Pote pikku rottweiler samoille apajille alkaen kirjaimellisesto rouskuttaa lakki kerrallaan parempiin suihin. Suurella hädällä ja pienehkön koiran hallintaoperaation  jälkeen sain kerättyä aarteeni koriin. Jonne muuten märkä kuononpää yritti tunkeutua vastakin joka kerta kun laskin korin maahan....

Vaaleaorakas on siis vaalean kellanvalkoinen, vankkarakenteinen, jämäkkä sieni jonka epäsäännöllisen muotoisen lakin alla on jalkaan johteisesti kiinnittyviä hauraita piikkejä (ora=piikki).  Ainakin nämä orakkaat  olivat myös täysin toukattomia. Sieni on myös tosi kiinteä, aika lailla verrattavissa herkkusienen kiinteyteen, ellei vieläkin jämäkämpi. Sitä oli siis tosi kiva käsitellä kaikin puolin. Sieni kesti myös hyvin jääkaapissa ainakin seuraavaan päivään.

Mieheni sisko ja mieheni veljen puoliso ovat tätä sientä jo aikaisemmin minulle kehuneet. Mikkelin puolesta kerrotaankin tarinaa eräästäkin sienireissusta, jolla hiukan likinäköinen kälyni oli ilahtuneena kyykähtänyt poimimaan löytämäänsä vaaleaorakasta.... vain noukkiakseen ylös hyvästi metsän kosteudessa pullistuneen miten-lie-sinne-joutuneen terveyssiteen....

Kaikessa yksinkertaisuudessaan noudatin valmistuksessa Kurikan kälyn neuvoa.

Eli kuumalla pannulla, voi -öljyseoksessa paistetaan lakit, maustetaan suolalla ja valkopippurilla. Nautitaan pihvien tapaan.

NAM!




19 kommenttia:

  1. Juuri näin, yksinkertaisin on herkullisinta!

    VastaaPoista
  2. Orakkaista olen valmistnut kkanapihvin oloisia pihvejä. Kiehautan peratut orakkaat vahvassa merisuola vedessä (1rkl/2l vettä) , valutetut sienen paneroidaan ( kananmuna ja korppujauho) ja paistetaan voissa. Mausteina mustapippuri. Maukas ruokana ja kylmänä leivän päällä. Lapsetkin pitävät herkkunaan. Kuin murea kananugetti.

    VastaaPoista
  3. Njamn. Kiitti vinkistä. Hyvää oli. Kokeilen vielä myös rasvakeittimessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtava yksinkertainen resepti. Herkullinen lopputulos.

      Poista
  4. Totta, nää on hyviä! Pihvit maistui, jotka ensin pannulla paistui.
    Harmi kun en kerännyt enempää, olisi kyllä ollut mitä kerätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sinne vaan uudestaan! Ja nyt seuraavalla kerralla tiedät. että kaikki mukaan.

      Poista
  5. Löysin näitä juuri takapihani metsästä ja poimin talteen. Uusi sieni tuttavuus miulle joten kiitos valmistusvinkistä👍😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä vuonna tuntuu olevan hyvä satovuosi vaaleaorakkaalle.

      Poista
  6. Kukaan ei kerro, pitääkö ne pillit harjata pois?!? Olis helpompaa vain pilputa pannulle...
    Kaikile ei ole päivänselvääää!

    VastaaPoista
  7. En ole itse harjannut pois. Miksi pitäisi...

    VastaaPoista
  8. Ei tarvitse poistaa,syötävää kaikki.

    VastaaPoista